Meksikossa osoitettiin mieltä samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2
México Cityssä samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton, mutta suuressa osassa maata eivät. Presidentti haluaa tähän muutoksen.

Kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat lauantaina eri puolilla Meksikoa järjestettyihin mielenosoitusmarsseihin. Mielenosoituksissa vastustettiin presidentin tekemää esitystä sallia koko maassa samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Mielenosoitusten koollekutsujana on joukko konservatiivisia ja uskonnollisia ryhmittymiä, esimerkiksi valtakunnallinen uskonnollis-konservatiivinen "perhejärjestö". Samaa sukupuolta olevien avioliittojen lisäksi järjestöt vastustavat esimerkiksi homoseksuaalisuuden käsittelemistä koulujen seksuaalivalistuksessa.

Presidentti Enrique Peña Nieto kertoi 17. toukokuuta allekirjoittaneensa aloitteen perustuslain neljännen artiklan muuttamisesta siten, että samaa sukupuolta olevien avioliitot sallittaisiin koko maassa. Hän haluaa kongressin ratkaisevan avioliittokysymyksen.

Meksikossa perustuslakiin tehtävät muutokset tarvitsevat tuekseen kahden kolmasosan enemmistön liittovaltion kongressissa ja yksinkertaisen enemmistön kaikissa 31 osavaltiossa.

Oikeus: nykykäytäntö on syrjivä

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kesällä 2015 korkein oikeus päätti, että avioliiton kieltäminen homopareilta rikkoo perustuslakia. Oikeuden ratkaisu ei kumonnut lakeja, mutta mahdollistaa kielteisen avioliittopäätöksen saaneille pareille avioliiton hyväksymisen oikeusteitse. Näin laillistunutta avioliittoa ei kuitenkaan esimerkiksi merkitä väestörekisteriin, koska väestörekisteri noudattaa voimassaolevaa lainsäädäntöä.

Nykyisin homoparien on mahdollista solmia avioliitto vain pääkaupungissa ja eräissä muissa osavaltioissa, mutta käytännöt vaihtelevat osavaltioittain. Suurimmassa osassa alueita homoavioliittoja ei sallita. Pääkaupunki México laillisti samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot vuonna 2009 tehdyllä päätöksellä. Vuonna 2012 Quintana Roon osavaltio salli homoavioliitot, ja ne ovat laillisia myös eräissä muissakin osavaltioissa.

The Guardian: Thousands march in Mexico against proposal to allow same-sex marriage
Meksikon presidentti haluaa samaa sukupuolta olevien avioliitot koko maahan

2 kommenttia

Meksikossakin katolisella kirkolla noita ongelmiaan riittää.

Kuten tapaus katolinen pappi, joka raiskasi 30 nuorta tyttöä ja hänellä oli hiv.

http://dailym.ai/2cXvViB
Paavi ja katolinen kultti edelleen ihmisoikeuksia vastaan

Kuten arvata saattoi, paavi Bergoglio ylisti homojen oikeuksia vastaan marssineita kiihkoilijoita. Tyypilliseen tapaansa paavi valehteli, että homovihamarssit ovat ”perheen puolustamiseksi”.
Meksikossa on vaadittu myös eheytyspuoskaroinnin kieltämistä, mistä katolinen kirkko on raivoissaan ( http://www.telesurtv.net/english/news/Church-Denounces-Persecution-from-Mexicos-Gay-Dictatorship-20160920-0013.html ). Tässä lisää katolisen kirkon fanatismia ( http://www.telesurtv.net/english/contenidos/2016/08/02/noticia_0023.html ).

Tilanne parempi kuin luulisi
Meksikon National Pride Front -oikeusjärjestön johtaja Cristian Galarza kertoo, että kongressin käsiteltävänä on useita tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta lisääviä lakialoitteita. Hän on vakuuttunut, että tasa-arvoinen avioliittolaki tulee lähiaikoina koko Meksikoon, koska Meksiko on sekulaari valtio, eikä kirkko ole mikään päättävä elin. Tasa-arvoisen avioliittolain yhteydessä on myös tarkoitus uudistaa maan koulujen opetussuunnitelmat vastaamaan nykyaikaa, mitä paavi kuvailee "ideologiseksi kolonisaatioksi".

Meksikossa kirkoilla ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa, niillä ei ole edes vihkimisoikeutta. Ainoastaan paikallisissa maistraateissa solmittu avioliitto on lainvoimainen (In Mexico, only civil marriage is recognized as legal. Persons wishing to do so may also have a religious ceremony, but it has no legal effect and does not replace in any way the legal binding civil marriage.)

Kommenttia muokattu: 27.09.2016 klo 01:27