Megakirkon piispa Eddie Long piti sunnuntain jumalanpalveluksissaan kaksi saarnaa. Niissä hän vertasi itseään Raamatun kertomuksen pikkuiseen Davidiin vastassaan jättimäinen Goljat = neljän nuoren miehen kanteet oikeudessa. Hän kertoi itsellään olevan linkoaan varten viisi kiveä, joista ainuttakaan hän ei ole vielä lingonnut.
Long totesi saarnassaan, että häntä vastaan on hyökätty. Hän vannoi puolustavansa itseään väkevästi kanteita vastaan, joissa hänen väitetään pakottaneen ja houkutelleen nuoria miehiä seksuaaliseen toimintaan kanssaan.
Kantajien asianajaja käytti samaa vertausta verraten Longia mahtavaksi Goljatiksi, joka manipuloi neljä nuorta miestä seurakunnastaan seksikumppanikseen. Keinoina Long käytti lahjoittamalla koruja, autoja, kalliita ulkomaanmatkoja ja järjestäen tapaamisia kuuluisuuksien kanssa.
Piispa Long ilmoitti seurakunnalleen, ettei hän aio luopua kirkon johtajan tehtävästään, vaan taistella. Seurakuntalaiset ovat ilmoittaneet rukoilevansa, veisaavansa virsiä ja paastoavansa Longin puolesta. Seurakuntalaisen kommentti: "Saatana yrittää aina hyökätä valtakuntaa vastaan, mutta me tiedämme, että voitto on edessä."
Jotkut seurakuntalaiset olivat pukeutuneet t-paitoihin, joissa luki kirkon tunnuslause: "Rakasta kuten hän. Elä kuten hän. Johda kuten hän." Uutisen teksti ei tarkenna viitataanko "hänellä" piispa Longiin vaiko johonkin ylempään tahoon.
Homojen oikeuksien kiihkeänä vastustajana tunnettu Long on nyt oiva median maalitaulu juuri aikaisemmin esittämiensä jyrkkien mielipiteittensä vuoksi.
Lukijoiden kommentit
Amerikkalaiselle medialle tapaus Long on suorastaan herkkupala. Kiveäkään ei varmasti jätetä kääntämättä yksityiskohtien kaivelussa. Vääjäämättä tulee tässä vaiheessa mieleen presidentti Clintonin ns. Lewinsky-skandaali.
Eddie ´Beefcake´Long saarnasi 10000 uskolliselle ja hurmahenkiselle kannattajalleen. Niinhän se on, että ääriuskovaisilla on järkeen perustumaton usko, jota mitkään tosiseikat eivät pysty horjuttamaan.
Hannu, Tre (ei rekisteröitynyt) • 27.09.2010 22:46
Seurakuntalainen.fi sivuilla mainostetaan fundamentalisteille homovastaista sivustoa mikä lyö kyllä ällikällä. Saaka tällaista oikeasti julkaista ja näillä sivuillahan avoimesti kehoitetaan toimimaan homojen oikeuksien vastustamisen puolesta. Onko tällainen edes laillista. Katsokaa ja ihmetelkää www.emaso.co
timoj (ei rekisteröitynyt) • 28.09.2010 23:02
Kommentoi juttua: (Lähetä asia- ja kirjoitusvirheistä viesti henkilökohtaisesti kirjoittajalle, ei julkaistavaksi kommentiksi)
Jos lähetät julkaistavaksi tarkoitetun kommentin, se näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.
Haluatko kirjoittaa ranneliike.netiin? Etenkin jos seuraat mielelläsi sateenkaarikansaa koskettavia aiheita ja haluat kirjoittaa niistä lukijoille, ilmoittaudu! » Lue lisää ja ota yhteyttä | |
Katso myös nämä |