Marjoja poimimassa

  • Uutinen
  • Sattumat
  • vaeltaja2006

Kontiosaappaissa metsään

Syksy lähestyy kovaa vauhtia ja kesän marjasato pitäisi saada talteen. Jos marjanpoiminta ei huvita, voi siihen yhdistää muita, hauskempia harrastuksia. Kävimme pienellä porukalla testaamassa. Kokoontumis- ja lähtöpaikalla oli kauas näkyvä maamerkki, joten kukaan ei mennyt harhaan. Mutta myöhemmin yksi joukon jäsen joutui metsässä harhapoluille.

Varustus oli: Sankoja, punaisia ja valkeita. Kontiosaappaat. Jos marjoja ei löydy, saapastellaan kontioissa.

Kanta- ja Päijät-Hämeessä on juuri nyt paras vaapukan poiminta-aika. Marjat ovat valmiita, ja osa sadosta on tippunut pensaiden alle. Hakeuduimme kolmostien varteen levähdyspaikalle, jossa on ennenkin tullut käytyä. Ei ole enää turistilaumoja välipalalla ja pissalla, vaan rekkakuskeja ja muuta päivätauolla liikkuvaa joutilasta autoilijaa. Levähdyspaikan aidatulla metsäalueella olisi ollut kookasta mustikkaa, mutta olisi ehkä ollut noloa jäädä siihen marjoja poiminaan, kun kulkijoilla oli muuta mielessä. Ja panssariaitaan oli kivasti kyhätty ulospääsy tiheämmän metsän suuntaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Eri vuosina metsästä löytyy eri asioita. Viime vuonna oli herkkutatteja, sitä ennen mustikoita ja sitä ennen puolukoita. Kuusi vuotta sitten metsänharvennus vähensi levähdyspaikan käyttöä, mutta varhaisempina aikoina sieltä löytyi vaikka mitä kanttarelleista painijoihin ja maajusseihin. Kaikki eivät ole kiinnostuneita marjastamisesta.

Kuvareportaasi kertoo tällä marjareissulla tehdyistä havainnoista.

On jo elokuu, joten kiireesti metsään.
Lähtöpaikkana oli tunnettu suomalainen maamerkki.
Nyt ei keskitytä lillukanvarsiin, vaan tosimiesten touhuihin.
Kolmostien levähdyspaikalta pääsee panssariaidan taakse tästä juhlaportista. Yksityinen kyhäelmä.
Luontoa voisi kunnioittaa ja pitää hieman siistimpänä.
Makuupaikka, luultavasti hirven.
Marjojakin löytyy
Kun porukka saadaan kasaan, alkaa kotimatka, mutta ensin on tarkisstettava tooinen levähdyspaikka.
Kotona alkaa kova siivoaminen. Marjojen keräämiseen menee 1/2 tuntia litralta, siivoaminen voi viedä lähes saman ajan. Kutsumattomia vieraita on marjojen seassa
Marjoista tehdään hilloa, tulikuumana pieniin mehupulloihin. Säilyvät avaamattomina huoneen lämmössä. Siitä voi sitten tarjota metsästä löytyneelle uudelle tuttavuudelle vaiikkapa pullakahvit. Hilloa pullan päälle.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!