Maltalla ensimmäinen Rainbow Weekend 25.-27.3.2011

  • Uutinen
  • Pride
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti

Maltan Gay-järjestön MGRM:n edustaja raportoi erittäin onnistuneesta viikonlopusta Gozon saarella. Paikalla oli järjestön edustajia vastaamassa ihmisten kysymyksiin ja tutustuttamassa sateenkaari-ihmisten asioihin. Tällaisia olivat mm. HLBT-ihmisten oikeudet, terveyteen liittyvät asiat, seksi, sekä tietoa HLBT-liikkeen historiasta. MGRM:n 10-vuotinen historia oli myös esillä.

Eri tapahtumiin osallistui järjestäjät mukaan lukien noin 25 henkilöä. Järjestäjät pitivät saavutuksena noin monen ihmisen osallistumista ensimmäiseen tällaiseen tilaisuuteen. Osallistujista toivotaan lisää aktiiveja gay-järjestön riveihin.

17.3.2011
Maltan sateenkaariorganisaatio Malta Gay Rights Movement (MGRM) järjestää Rainbow Weekend 2011 -tapahtuman Gozon saarella 25-27.3.2011. Vuonna 2001 perustettu järjestö järjestää vuosipäivän kunniaksi tämän tapahtuman. Sen tavoitteena on perehdyttää sateenkaari-ihmisten asioihin Maltalla ja houkutella toimintaan mukaan lisää ihmisiä.

Gozo on yksi kolmesta asutusta pääsaaresta.

Katolinen kirkko on tiukasti mukana yhteiskunnassa monella tavoin ja myös politiikassa. Uudistukset tapahtuvat hitaasti. Sateenkaari-ihmisten oikeudet eivät ole mitenkään etusijalla. Useiden homojen ja lesbojen kerrotaan kyllästyneen yhteiskunnan hitaaseen kehitykseen. He ovat muuttaneet opiskelemaan ja työhön mm. Englantiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hesari kertoo tänään AFP:n uutisessa, että Maltalla äänestetään toukokuussa avioeron sallimisesta. Malta on ainoa Euroopan maa jossa avioero on laissa kielletty. Enemmistö kansalaisista on tiukasti kirkon periaatteen puolella ja vastustavat siis avioeroa. Neuvoa-antavassa äänestyksessä tiedustellaan josko avioero olisi mahdollinen neljän avioliittovuoden jälkeen. Äänestys ei sido parlamenttia. Sen puheenjohtaja vastustaa lain muutosta.

Kuva katedraalista kirjoittajan.

Tänä vuonna Maltan homojärjestö tulee 10 vuoden ikään.
Katolinen kirkko ei häpeile näyttää mahtiaan. Maltan pääsaarella on yksi Euroopan suurimmista katolisista katedraaleista.

Tietoa Rainbow Weekend -tapahtumasta

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!