Madonna saa syytteen Venäjällä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 9
Madonna MDNA-kiertueellaan Yankee Stadiumilla. Kuva: Dmitry Avdeev

Pietarilainen tuomioistuin on katsonut olevan riittävästi todisteita Madonnan haastamiseksi oikeuteen homouden propagoimisesta kaupungissa järjestetyn konserttinsa yhteydessä. Laulajalta vaaditaan yli 8 miljoonan euron suuruista korvausta. Asiasta kertoi The Times.

Madonna esiintyi osana MDNA-kiertuettaan Moskovassa ja Pietarissa tämän vuoden elokuun 7. ja 9. päivä. Konserteissaan hän ilmaisi tukeaan ja solidaarisuuttaan Venäjällä eläville seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville.

Sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia on ajettu ahtaammalle lyhyen Neuvostoliiton romahduksen jälkeisen vapaamman ajan jälkeen. Pietarin kuvernöörin keväällä allekirjoittaman lain mukaan alaikäisille ei suurten sakkojen uhalla saa "levittää homoseksuaalista propagandaa". Vastaavaa lainsäädäntöä edistetään muuallakin Venäjällä.

Pietarin-konserttinsa aikana Madonna sanoi, että homoseksuaaleilla on samat ihmisoikeudet kuin muillakin, ja heitä on kohdeltava arvostaen. Hän myös jakoi yleisölle vaaleanpunaisia rannekkeita, joilla tuetaan homoseksuaalien oikeuksia. Madonnan katsotaan "ylittäneen rajan" jakamalla konserttinsa yhteydessä rannekkeita "jopa 12-vuotiaille lapsille". Häntä kohtaan on esitetty myös syytöksiä jumalanpilkasta, uskonnollisten tunteiden loukkaamisesta ja "valtavasta moraalisesta vahingosta" kaupunkilaisille aiheutuneista kärsimyksistä.

Konsertin jälkeen kaupunginvaltuutettu Vitali Milonov sanoi Madonnan rikkonen paikallista lakia, joka kieltää propagoimasta homoseksuaalisuuden puolesta. Hän vaati rikostutkimusta sekä Madonnaa että konsertin järjestäjää vastaan. Joukko yksityishenkilöitä ja homojen oikeuksia vastustavia järjestöjä puolestaan esitti vaatimuksen Madonnalle 333 miljoonan ruplan sakoista uskovaisten tunteiden ja Pietarin kaupungin asukkaiden kulttuuritraditioiden loukkaamisesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Madonna ei osallistunut 25. lokakuuta järjestettyyn oikeuden kuulemiseen, eikä hänen odoteta olevan paikalla tulevissakaan oikeudenkäyntiin kuuluvissa oikeuden istunnoissa. Alkuaan ensimmäinen kuuleminen oli tarkoitus järjestää jo 11. lokakuuta, mutta kuulemista jouduttiin lykkäämään, koska ei ollut tiedossa, mistä Madonnan voisi tavoittaa. Russia Today -lehden mukaan anti-homo-aktiviistit selvittivät Madonnan New Yorkin kotiosoitteen ja haaste saapua Venäjälle oikeuden eteen saatiin toimitettua.

Moskovan-konsertissaan tähti asettui tukemaan vangittuja Pussy Riot -punk-yhtyeen jäseniä ja vaati näiden vapauttamista. Hän sanoi 20 000 -päisen yleisön edessä, että "Uskon heidän maksaneen hinnan tempauksestaan ja rukoilen heidän vapauttamistaan". Tämän jälkeen hän riisuutui rintaliivisilleen ja paljasti selkäänsä kirjoiteun "Pussy Riot" -tekstin. Kappaleensa "Like a Virgin" hän esitti pukeutuneensa samanlaiseen kommandopipoon kuin Pussy Riot -yhtyeen jäsenet käyttivät.

Venäläinen poliitikko Dmitri Rogozin kutsui myöhemmin Madonnaa "moralisoivaksi lutkaksi".

Vuonna 1958 syntynyt Madonna on maailman tunnetuimpia pop-kulttuurin henkilöitä ja vaikuttajia. Hänen uransa viihde-elämässä alkoi 1980-luvun alussa. Etenkin 2000-luvulla Madonna on ottanut lukuisia kertoja voimakkaasti kantaa yhteiskunnassa vallitsevia konservatiivisia arvoja vastaan.

Madonnan MDNA tour alkoi 31. toukokuuta 2012 Israelin Tel Avivista ja jatkunee vuoden 2013 puolelle. Elokuun 12. päivänä Venäjän konserttiensa jälkeen Madonna esiintyi Helsingin olympiastadionilla. Madonna vieraili Suomen-pysähdyksellään lapsineen myös Linnanmäen huvipuistossa.

YleX: Pietarin oikeus näytti vihreää valoa: Madonna miljoonasyytteeseen Venäjällä!
NME: Madonna to face trial in Russia for promoting gay rights
The Times: Madonna to face trial in Russia over show of gay rights

9 kommenttia

  • 1 / 9
  • puppeliassi
  • 11.11.2012, 12.36
tulee mieleen tekijänoikeusmafian korvausvaatimukset, yhtä absurdeja.
On se vaan kumma,että homofobinen venakko on homofobinen venakko, vaikkase voissa paistaisi tai kahdesti keittäisi. Tuo maa on moraalissa raappiossa ja syvällä.