Lukiolaisten #kutsumua kampanjoi kiusaamista vastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 6

Tunnettuja henkilöitä on ottanut osaa Suomen Lukiolaisten Liiton kiusaamisen vastaiseen #kutsumua-kampanjaan, joko osallistumalla tai ilmaisemalla tukensa sille. Mukaan ovat lähteneet esimerkiksi Helsingin piispa Irja Askola ja Antti Tuisku. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kampanjan suojelija.

Kampanjasta on nopeasti tullut laaja sosiaalisen median ilmiö.

Lukiolaisten Liiton verkkosivuilla kerrotaan, että #kutsumua -kampanjaan pääsee mukaan seuraavalla tavalla: Ota kuva kahdesta sanasta, joista toinen kuvaa sitä lokeroa, johon sinut itsesi on yritetty tunkea ja toinen sellaista ominaisuutta, jonka tahtoisit muiden itsessäsi näkevän ja muistavan. Vedä sitten viiva ensimmäisen sanan yli – sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Halutessasi voit kertoa kuvatekstissä pidemmänkin tarinan! Jaa kuva tunnisteella #kutsumua ja haasta mukaan ne tyypit, joiden tarinan tahtoisit kuulla.

Kampanja käynnistyi elokuun lopulla, kun tamperelainen lukiolainen Juho Räty kertoi puuttuneensa bussissa kiusaamistapaukseen, koska ei halunnut olla enää hiljainen hyväksyjä. Hiljainen hyväksyjä katsoo kiusaamista puuttumatta siihen. Pian Suomen Lukiolaisten Liitto käynnisti #kutsumua-kampanjan, ja kampanjalla Lukiolaisten Liitto haastaa kaikki suomalaiset näyttämään esimerkkiä ja rakentamaan sellaista ilmapiiriä, jossa kukin tulee nähdyksi omana itsenään.

- Huutelua ja nimittelyä kohdataan niin kouluissa kuin työpaikoillakin edelleen aivan liikaa. Rumilla, ilkeillä tai aliarvioivilla sanoilla meistä yritetään tehdä jotain muuta kuin olemme. Jos joka päivä haukutaan tyhmäksi, lihavaksi tai vaikka komentelijaksi, alkaa se pian tuntua totuudelta, sanoo Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Otto Ahoniemi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Huonoa käytöstä on vaikea lopettaa käskemällä, mutta ryhtymällä passiivisista aktiivisiksi voimme muuttaa tätä kulttuuria, jossa kiusaaminen on ihan ok.

Tehtyjen selvitysten mukaan etenkin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten syrjintä -ja häirintäkokemukset yleisiä. Syksyllä 2013 julkaistu Setan ja Nuorisotutkimusseuran tekemän tutkimuksen mukaan mukaan 70 prosenttia homo-, lesbo-, bi- ja transnuorista kertoi kokeneensa kiusaamista ja häirintää. Samoin kokemukset väkivallasta olivat huomattavasti tavallisempia kuin suomalaisnuorilla yleensä. Tutkimuksessa juuri koulu näyttäytyy paikkana, jossa nuoret kohtaavat eniten sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää häirintää.

Mukana myös tunnettuja henkilöitä

Helsingin piispan toimiston Twitter ja Instagram profiileihin on ladattu kuva, jossa piispa Irja Askolan kyltissä on vedetty ruksit sanojen "homojen hyysääjä" päälle ja alle on kirjoitettu "ihmisoikeuksien puolustaja". Kuvan tekstissä lukee "ihmisten yhdenvertainen kohtelu on tärkeää Irja Askolalle".

Antti Tuisku puolestaan julkaisi Facebook-sivuillaan kuvan, jossa hän on yliviivannut haukkumanimensä "vitun homo" ja kirjoittanut alle "ihan Antti vaan".

- Oon puhunu tästä paljon urani aikana, eikä siitä koskaan voi puhua liikaa. En unoha koskaan sitä, kun olin vaihtamassa luokkaa kiusaamisen vuoksi. En unoha koskaan, kuinka pelkäsin kävellä kotiin. En unoha koskaan, miten päätin näyttää. Enkä unoha koskaan sitä, miten nousin siitä. Aika vierii, arvet jää. Unohtaa ei voi, mutta anteeksi voi antaa, kirjoittaa Tuisku julkaisemansa kuvan yhteydessä Facebook-sivullaan.

Lukiolaiset käynnistivät kiusaamisen vastaisen #kutsumua-kampanjan
Antti Tuisku koulukiusaamisestaan: ´Aika vierii, arvet jää´
Ihmisoikeuksien puolustaja – Piispa Askola osallistui lukiolaisten kampanjaan
Nuorisokysely: Sateenkaarivähemmistöihin kuuluvat nuoret kokevat yleisesti syrjintää

6 kommenttia

Minusta Antti Tuisku teki omalla tavallaan upean työn. Tunnusti, että häntä on haukuttu vitun homoksi, mutta tänään on ihan Antti vaan. Se riittää ilmeisesti hänelle, sen pitäisi riittää meille kaikille. Upeaahan olisi tavallaan nähdä Antti Tuiskun - tai hänenlaisensa - julkinen ulostulo, mutta hänelläkin on oikeus omaan itseensä ja omaan elämäänsä.

Tänään uutisoitiin myös presidentti Tarja Halosen lesbo-huhuista. Kuinka julmasti on häntäkin media ja muut kohdelleet.

Piispa Irja Askolan kannanotto on upea.

Mieleeni tulee joitakin henkilöitä, joilta olisi hienoa saada kannanotto ko. aiheeseen, ettehän pistä pahaksenne, kun ajattelen, että kaikki SETA:n aktiivit Olli Stålströmistä Arja Saloon lähtien...Uimari Ari-Pekka Liukkonen, ei tokikaan siis SETA:n aktiivi, mutta voisi olla halutessaan yksi esikuva.

Ja paljon, paljon muita aktiiveja, kansanedustajia, julkkiksia - seksuaaliseen identiteettiin katsomatta.

Kommenttia muokattu: 03.09.2014 klo 20:01
Antti Tuiskun seksuaalisuus on puhuttanut jo siitä asti kun kyseinen mies on julkisuuteen tullut ja kieltämättä hänen kohdallansa tutka värätää aika vimmatusti. Ottaen huomioon sen homottelun määrän, mitä hän on saanut osakseen julkisuudessa ja ties millä netin keskustelupalstoilla, ei ole mielestäni lainkaa yllättävää, että hän on saanut siitä kärsiä myös kouluaikoinaan.

Omasta mielestäni jokaisen ihmisen seksuaalisuus on toki yksityisasia, mutta toisin kuin muilla tavallisilla tallaajilla, julkisuuden henkilöillä on oiva tilaisuus toimia roolimalleina. Suomessa ei edelleenkään ole kovin montaa kaapista ulkona olevaa hlbt-julkkista verrattuna vaikka esim. muihin pohjoismaihin.
En siis sano, että kenekään on mikään velvollisuus on tulla kaapista ulos, mutta miksi asiaa ei sitten voi ihan suoriltaan ilmaista?

Tällaiset "puolittaiset" kaapistatulot ovat aika erikoisia. Bjurströmin Marcokin aikoinaan saapui linnanjuhliin miesseuralaisen kanssa ja osallistui jopa Kaikki muuttuu paremmaksi -kampanjaan, muttei kai ainakaan tietääkseni vieläkään ole "virallisesti" tullut kaapista.

Ideaalimaailmassahan seksuaalisella suuntautumisella ei olisi ympäristölle mitään merkitystä, eikä edes tarvittaisi mitään ihmisten lokeroimista. Sehän olisi loistavaa jos kenenkään ei varsinaisesti tarvitsisi tulla ulos kaapista.
Nyt ei kuitenkaan eletä ideaalimaailmassa, vaan eräänlaisessa murrosvaiheessa, jossa hlbt-ihmiset ovat vasta viime vuosina päätyneet suomalaisessa viihteessä ihmisten laajaan tietoisuuteen muinakin kuin jonain karikatyyrihahmoina. Se, että jätetään sana "homo"(tai "bi" tai ylipäätään miehiinpäin oleminen) mainitsematta ainakin mielestäni tuo sellaisen sävyn, että asian myöntämisessä on edelleen jotain häpeällistä.

Nyt kun Antinkin esiteini-ikäiset fanit ovat kasvaneet jo aikuisiksi, en näe edes mitään ammatillista syytä olla tulematta kaapista. Heistä kenenkään sydän tuskin särkyy jos antti tulee kaapista ja unelmat hänen kanssaan naimisiin menosta eivät toteudukaan.

Jos kerran ollaan julkisuuteen hakeuduttu niin eiköhän siellä voitaisiin sitten olla ihan rehellisesti omana itsenään.

Kommenttia muokattu: 03.09.2014 klo 21:58