Lucian päivä ja elokuvailta Teemalla

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • vaeltaja2006
  • 2

Lucian päivää vietetään tänään torstaina 13. joulukuuta. Vaikka se ei olekaan ev.lut. -kirkkovuoden juhla, päivän vietto on kuitenkin muodostunut perinteeksi. Juhla periytyy monien muiden vuotuisjuhlien tapaan katolisesta pyhimyskalenterista. Suomessa Lucian päivää on vietetty pitkään erityisesti ruotsinkielisissä piireissä. Nykyisin päivää vietetään yhä useammin myös suomenkielisten keskuudessa, erityisesti kouluissa ja päiväkodeissa. Viime vuosina, kun sukupuolten raja-aitoja on madallettu, on leppoisasti uutisoitu pikkupojista, jotka olisivat halunneet Luciaksi.

Lucia tuo valoa talven pimeyteen. Suomessa Lucia-neito valitaan Folkhälsanin ja sanomalehti Hufvudstadsbladetin yhteistyöllä. Ne valitsevat ehdokkaat, joista valtakunnallinen Lucia-neito valitaan yleisöäänestyksellä. Äänestykseen liittyy hyväntekeväisyyskeräys. Koko Suomen Lucia on valittu vuodesta 1949 lähtien. Lucia kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa illalla klo 17 alkaen. Kruunaamisen jälkeen Lucia-neito esiintyy Tuomiokirkon portailla tonttujen ja enkelten kanssa ja Lucia-kulkue kiertää Helsingin keskustassa.
(wikipedia)

****

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lucian päivän päätteeksi Ylen Teema-kanavalla on kiinnostava elokuvailta. Klo 21 alkaa vuonna 2009 valmistunut yhdysvaltalainen draamaelokuva A Single Man, joka perustuu Christopher Isherwoodin romaaniin. Elokuvassa seurataan englantilaissyntyisen kirjallisuusprofessorin yhtä päivää vuonna 1962. George Falconer herää kauniissa lasitalossaan Kaliforniassa ja päättää kuolla. Kipu pitkäaikaisen rakkaan Jimin kuolemasta hukuttaa edelleen, eikä muistoja pysty vielä käsittelemään kaikessa niiden eletyssä kauneudessa.

http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/a-single-man-12

Pojat voivat olla enkeleinä Lucia-kulkueessa.
Elokuva A Single Man alkaa klo 21 Teemalla. (Kuva: Ylen Kuvapalvelu)

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • Onnellinen mies
  • 13.12.2012, 9.45
A Single Man on upean, upean, upea ja katsomisen arvoinen elokuva. Hyvää elokuvailtaa miestä rakastavat miehet!
Kyllä, Single Man on upea elokuva. Katsokaa ihmeessä.