Liekki-sonni eli vapaudessa yhden kesän 20 vuotta sitten

  • Uutinen
  • Sattumat
  • vaeltaja2006
Liekki oli komea uros.
Virhe median upotuksessa.

Sonni oli hankittu tilalle vain viikko ennen karkaamistaan. Sonni painoi 800 kiloa. Isäntäväki kertoi, että sonni pelästyi morsiankandidaatteja, viittä emolehmää. Sonni meni läpi ryteikön ja häipyi metsään. Ilta-Sanomat kertoi, että se rynnisti läpi sähköpaimenaidan ja ryteikön kohti naisetonta poikamieskesää.

Sonni kävi syömässä sille metsään vietyjä jauhoja, mutta muuten se pysyi näkymättömissä. Alue on komeaa Salpausselkää, joten varmaan se on jonkin verran liikuskellutkin mainiossa ulkoilumaastossa.

Heinäkuussa eläinlääkäri istui autossa lähellä ruokkimispaikkaa aseenaan nukutuspyssy, mutta Liekki ei tullut paikalle. Liekki ilmeisesti vainusi vaaran. Kun Helsingin sanomat kävi elokuussa ruokintapaikalla, toimittaja näki hyvinvoivan, puhdasturkkisen sonnin.

Kerran nukutusnuoli osui, mutta sonni ei siitä ollut moksiskaan. Vasta syyskuun 9. päivänä 1997 Ähtäristä tullut eläinlääkäri sai sonniin nukutuspiikkiosuman ja se tehosi. Kotiin se saatiin vain kauhakuormaajalla. Se ei suostunut kävelemään uuteen kotinavettaansa.

Liekki-sonni oli kesän 1997 suuri mediatapaus. Julkisuudessa kirjoiteltiin ja puhuttiin, että Liekki ei ilmeisesti ollut kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta. Isäntäväki kertoi seuraavana kesänä, että Liekin jälkeläinen oli syntynyt luonnonmenetelmällä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Cafe Escalessa, ”tavallisten homojen baarissa” Kansakoulukadulla Liekki nousi myös puheenaiheeksi. Murehdittiin vapauden päättymistä. Surunvalittelukorttiin lähes kaikki kirjoittivat nimensä.

LIITE 4537

Ilta-Sanomat muisteli Liekki-sonnia heinäkuussa 2017

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005241081.html

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!