Lesbotyttöä kidutettiin vanhempien pyynnöstä Ecuadorissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 2

Psykologiaa opiskeleva 22-vuotias Zulema Constante on Twitterissä kertonut helvetistä, johon hänen vanhempansa pakottivat hänet hänen kerrottuaan heille olevansa lesbo.

Ensin he raahasivat hänet psykologille pyytäen tätä parantamaan hänet ja lisäksi he pakottivat hänet henkisen oppaan vastaanotolle. Tämän painostuksen jälkeen nainen päätti lähteä kotoaan ja muuttaa 21-vuotiaan morsiamensa Cynthian luokse.

Toimittaja Bruno Bimbin mukaan hän alkoi samana päivänä kun muutti, saada uhkaussoittoja vanhemmiltaan. Hänen isänsä, jolla on taloudellista ja poliittista valtaa Ecuadorissa, uhkasi sillä, että hänet erotettaisiin työpaikaltaan, hänet vangittaisiin ja hänen morsiamensa murhattaisiin.

Naiset päättivät tallentaa puhelut ja menivät syyttäjän toimistoon jättämään kanteen. Sen lisäksi, että tapahtumat tutkittiin, Zuleman ja häneen perheensä välille saatiin aikaiseksi sopimus näennäisesti myönteisin tuloksin. Toukokuun 17 päivänä hänen isänsä soitti hänelle kutsuen hänet lounaalle ”vihanpidon tasoittamiseksi” ja asioista sopimiseksi. Nuori nainen innostui epäilemättä ansaa.

Naisen lähtiessä töistä hänen isänsä tuli hakemaan häntä autolla. Keskellä katua isä pysäytti ja joukko miehiä veti naisen väkisin ulos autosta, repi häneltä vaatteet, laittoi hänelle käsiraudat ja tunki hänet toiseen autoon isän katsellessa sivusta. He veivät hänen nuorten naisten kuntoutuskeskukseen ”La Esperanza (Toivo), evankelikaalisten järjestöjen ylläpitämään homojen ”eheytysklinikalle”.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hänen kidnappauksensa ja pakkohoitonsa kesti 20 päivää. Tänä aikana hänen morsiamensa, opiskelutoverinsa ja ystävänsä, asianajaja Silvia Buendía ja useat aktivistit järjestäytyivät hänen vapauttamisekseen ja tilanteen tuomitsemiseksi. Asian Ecuadorissa saama valtava julkinen huomio pelästytti perheen, joka kaikissa käänteissä kielsi osallisuutensa ja tarjosi ristiriitaisia versioita.

Perhe suostui hakemaan hänet keskuksesta, kunhan hän vain tunnustaisi olleensa siellä omasta tahdostaan. Kiitos hänet kotiin vieneen taksinkuljettajan yhteistyön sekä viranomaisten ja aktivistiyhdistysten koordinaation hänet onnistuttiin pelastamaan kesäkuun 7 päivänä. ”Olen Zulema ja olen vapaa eilisestä” hän twittasi päästyään yhteen morsiamensa kanssa.

Silvia Buendía julisti: ”Käytämme tätä tapausta hyväksemme kaikkien näiden kidutuskeskusten sulkemiseksi. Tämä ei ole ensimmäinen tapaus. Tämän on loputtava, sitä ei saa taphtua koskaan enää.”

Universo Gay (Espanja)

2 kommenttia

Uskontojen piirissä tehdään kyllä niin paljon pahaa, ettei pahemmasta väliä.
  • 2 / 2
  • Samaa läpikäynyt
  • 19.6.2013, 5.33
Tässä esimerkki vanhemmista, jotka vihaavat lastansa. Tuollaiset eivät ansaitse jälkeläisiä kasvatettavaksensa tai olla edes lähipiirissä vaikuttamassa kenenkään lapsen elämään.