Lesbonainen ortodoksisen kirkon kanttoriksi kiistan jälkeen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 50
Arkkipiispa Leon virkaanasettaminen eli Inronisaatio 16.12.2001 (Kuva ortodoksisen kirkon arkistosta)

Arkkipiispa Leo on kommentoinut Mikkelin kanttorikiistaa, joka ratkesi lopulta yksimielisellä valinnalla. Valituksi tuli tehtävään koulutettu pätevä nainen, jonka parisuhde samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa aiheutti kiistaa. Arkkipiispa Leo muistutti kuitenkin, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävä henkilö ei voi toimia Suomen ortodoksikirkon pappina.

Kysymykseen Suomen ortodoksisen kirkon suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien henkilöiden rekisteröityihin parisuhteisiin. Arkkipiispa Leo vastasi:

- Kirkko suhtautuu kriittisesti seksuaalisuuden ylikorostamiseen yhteiskunnassa. Mutta asialla on myös toinen puoli: onko tuo ilmiö levinnyt myös kirkkoihin käänteisessä muodossa fobiana? Homo- tai ksenofobia tai misogynia ovat kaikki tuomittavia.

- Olen tavannut yli 30 vuotta kestäneen piispuuteni aikana myös homoseksuaaleja pappeja. Olen yrittänyt tehdä heille selväksi sen, että kirkko ei hyväksy homokulttuuria eikä muutakaan leimallista alakulttuuria kirkon sisälle. Haluan korostaa, että säädyllinen elämä kirkon palvelijana edellyttää ehdottomasti seksuaalisuuden pitämistä pois työn keskiöstä.

- Keskiajan kristillisessä ajattelussa kristittyjä varoitettiin perversioista. Niihin kuuluivat myös avioliiton ulkopuoliset suhteet, sukurutsaus, pedofilia tai epäjumalanpalvelus. Kaikkiin korruption ja turmeltuneisuuden muotoihin pätevät samat periaatteet. Tämäkin on hyvä muistaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Haastattelun lopuksi arkkipiispa Leo kertoo kirkon kannattavan YK:n perusoikeuksien periaatetta.

- Ortodoksinen kirkko arvostaa Suomessakin YK:n perusoikeuksien periaatteita: "Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan.

Arkkipiispa Leon haastattelu ortodoksikirkon virallisella sivustolla

50 kommenttia

Harmillisia rinnastuksia - ehkä tahattomia - tunnetusti avarakatseiselta arkkipiispalta. Viime vuosikymmenten saatossa ortodoksien yhteisö Suomessa on hiljaa näyttänyt hyväksyvän moninaisuuden, eikä siitä ole tehty samalla lailla numeroa kuin muissa uskonyhteyksissä. Ikävää jos sopu on nyt koetuksella.
  • 2 / 50
  • Jarkko Linnanvirta
  • 21.9.2012, 7.37
Huoh. Arkkipiispa sanoo, että samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa parisuhteessa oleva henkilö ei voi olla pappi, mutta silti hän vaatii että kaikkia kohdeltaisiin tasavertaisina ihmisinä. Ilmeisesti hän näkee tasavertaisuuden yksisuuntaisena katuna: "homojen pitää suvaita meitä, mutta meidän ei tarvitse suvaita homoja".

Ja kysyttäessä suhtautumista samaa sukupuolta olevien liittoihin, hän puhuu seksuaalisuuden ylikorostamisesta ja seksuaalisuuden tuomisesta työn keskiöön. Ilmeisesti hän on tosiaan tavannut piispuutensa aikana useita homoseksuaaleja pappeja, mutta ei ole oppinut tuntemaan ketään heistä. Ennakkoluulot paistaa hänen lävitseen. Miksi homo toisi seksuaalisuuttaan esille sen enempää kuin heterokaan?