Laura Mäntylä Mtv3:n aamuhaastattelussa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 4

Homoseksuaalisuudestaan kertonut vantaalainen seurakuntapastori Laura Mäntylä, oli Huomenta Suomi –lähetyksessä haastateltavana. Laura kertoi, että palaute ohjelman jälkeen on ollut pääasiassa myönteistä. On tullut n. 140 viestiä ja niistä vain 6 on ollut kielteisiä. Monet ovat kiittäneet rohkeudesta. Vihdoin joku tulee esiin, ja tämä on viestien lähettäjille ollut tärkeä asia. Monet ovat kertoneet hyvin henkilökohtaisia asioita. On kiitelty myös siitä, että ohjelma oli paras pääsiäissaarna. Moni on saanut myös hengellisesti paljon siitä ohjelmasta, mm. armon sanomasta.

Laura koki, että jonkun pitää tulla esiin. On epäkohta, jos ihminen ei voi olla avoimesti ja rehellisesti sitä, mitä kokee olevansa. Arkityössä pappina homoseksuaalisuudella ei ole mitään merkitystä. Esim. vihkimisseremoniassa keskitytään tulevan avioparin suhteeseen ja heidän vihkimiseensä, ei papin persoonaan.

Laura sanoo toivovansa, että jokainen voi olla siiinä raamattu-näkemyksessä ja uskonnäkemyksessä ja sellaisena ihmisenä kuin on ja kelpaa sellaisena. Jokainen nähtäisiin samalla tavalla Jumalan kuvaksi ja annettaisiin tilaa erilaisille näkemyksille. Laura kertoo saaneensa myös sellaista palautetta, että hän oli liian ymmärtäväinen niitä kohtaan, jotka suhtautuvat tähän asiaan vastustavasti, mutta Laura sanoo ymmärtävänsä heidän raamattu-näkemystään. Hän ei hyväksy kuitenkaan sitä, että joku ei salli Lauralle hänen omaa näkemystään.

Paikalla oli myös Kotimaa-lehden päätoimittaja Mari Teinilä. Hän kehui Marin uskallusta. Hienoa, että joku pappi on tullut asian kanssa esille. Ja ohjelmaa katsoessa hän ajatteli, että Laura on myös hyvin viisas ihminen. Hänen puheensa oli viisasta puhetta. Homoseksuaalisuus on kirkon sisällä vaikea asia, mutta on se ollut vaikeaa myös yhteiskunnassa. Raamattua tulkitaan nyt eri tavalla kuin menneisyydessä. Raamatun Sodoma ja Gomorra –tarinat ovat kuvausta toisten ihmisten hyväksikäytöstä. Hyväksikäyttö koskee yhtä hyvin homoja kuin heteroita. Kyse on siitä, miten kohtelee lähimmäistään.

Laura sanoo, että raamatussa ilmenee sen ajan henki ja näkemykset. Raamatussa ei kuvata sitoutunutta rakastavaa parisuhdetta, joka liittyisi syvään taipumukseen, joka hänessä itsessään on.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Voisiko Laura vihkiä kaksi naista tai kaksi meistä avioliittoon? Hän ei edes kannata sitä, että vihittäisiin kaksi samaa sukupuolta olevaa avioliittoon. Avioliitto saa pysyä miehen ja naisen välisenä aisana. Laura toivoo, että voitaisiin yhdessä rukoilla ja pyytää, että Jumala olisi siunaamassa myös sitä suhdetta, joka olisi kahden naisen tai kahden miehen välillä, kun he sitoutuvat toisiinsa loppuelämäkseen. Siunaaminen kirkossa tai ainakin papin johdolla.

Laura kertoo vielä, että kun hän aloitti teologian opinnot, hän ajatteli, ettei naisten pidä olla pappeja. Hän oli siihen saakka nähnyt, että se oli aina miehen tehtävä. Lesboutensa hän tiedosti vasta muutama vuosi sitten. Siihen mennessä hänen näkemyksensä asioihin olivat jo muuttuneet, joten lesbouden löytäminen ei enää ollut iso juttu. Kamppailut sen kysymyksen tiimoilta oli käyty läpi jo aikaisemmin.

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Leirin ulkopuolella
  • 14.4.2009, 14.49
Laura, olet todellakin vain "JOKU", joka tuli julkisuuteen. Se ei riitä. Pitäisi olla myös persoonaa, karismaa. Sitä sinulla ei ole. Eikä älyä. Eikä kokemusta. Elä ensin kymmenen, kaksikymmentä vuotta lesbona, puhu vasta sitten. Mieti, mitä on ulkopuolisuus. Mieti, haluatko sitten naimisiin. Mieti, vieläkö jumalasi vihkii vain heteropareja. Mieti, vieläkö sen jälkeen haluat julkisuuteen. Pappina.
Minua häiritsee se, että Mäntylä erottaa täysin erillisiksi asioiksi hänen uskonnollisten näkemysten muuttumisen sallivimmaksi ja hänen prosessinsa lesboidentiteetin synnyssä.

Mäntylän haastattelusta (siitä ensimmäisestä) kävi ilmi, että sekä uskonto että seksuaali-identiteetti ovat hänelle hyvin tärkeitä. Minusta hän selittää hieman liian innokkaasti sitä, että hänen uskonnollinen mielipiteensä muuttui sallivammaksi jo ennen koko lesbo-prosessin käynnistymistä. Eiköhän henkilön seksuaali-identiteetin rakentaminen ole käynnissä jo vauvasta asti.

Koska Mäntylä on valinnut julkisuuden, niin asiaa voi myös julkisesti pohdiskella. Minä mietin, että voisiko olla niin, että mikäli Mäntylä olisi edelleen homoseksuaalisuuden tuomitseva uskovainen, niin hän ei olisi myöskään onnellinen lesbo? Tämä johtaa seuraavaan ajatukseen: voisiko olla niin, että vuosia sitten - jossain mielensä syrjässä - hän on ymmärtänyt tämän yksinkertaisen yhtälön mutta ei ole tiedostanut sitä? Seurauksena on sitten ollut uskonnon tulkitseminen hänelle(kin) sopivalla tavalla.

Onnittelut Mäntylälle onnellisuudestaan. Mutta jotenkin minusta tuntuu, että henkilön mahdollisuus tulkita raamattua luovasti kasvaa silloin kun luovasta tulkinnasta on hänelle itselleen hyötyä - alitajuisestikin toimittuna.

Loppumielelmä on se, että kyllä ihmiset sitten osaavat tehdä omasta elämästään vaikeaa. Jos ei muuta, niin pitää kehittää jokin usko johonkin yliluonnolliseen olioon joka määrää, säätää ja käskee.