Lakivaliokunnan äänestys: oliko kansalaisaloite teknisesti huono?

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 6

Kokoomuslaiset lakivaliokunnan jäsenet pitävät kansalaisaloitetta teknisesti puutteellisena, joten sitä ei voi hyväksyä. Peitelläänkö tällä todellista syytä: vastenmielisyyttä koko asiaa kohtaan.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund ei ole aikaisemmin selkeästi kertonut kantaansa tasa-arvoiseen avioliittolakiin, mutta on arveltu, että kanta ei ole myönteinen. Nyt kanta tuli ja se on kielteinen. Homlund on yrittänyt pehmentää asiaa niin, että hänen mukaansa kansalaisaloitteen lakiesitys on teknisesti puutteellinen ja sen vuoksi sitä ei voi hyväksyä. Samaa vakuutti kokoomuksen Kari Tolvanen Helsingin Sanomien haastattelussa. Mutta kun Tolvaselta kysyttiin, olisiko hän ollut puolesta, jos lakiesitys olisi ollut paremmin tehty, Tolvanen myönsi, että hän olisi vastustanut sittenkin. Tolvasen tilanteen tekee mielenkiintoiseksi se, että hänet on lauantaina nimitetty Suomen Mielenterveysliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Hän seuraa Pekka Sauria ja nostaa esiin erityisesti suomalaisten itsemurhat. Sosiaalisessa mediassa muistutetaan, että erilaisuudesta kärsivien ihmisten itsemurhat eivät ainakaan vähene, jos heitä yhteiskunnassa syrjitään ja pidetään toisen luokan kansalaisina..


Kasaryn eli kokoomuksen sateenkaariryhmän sivulla myönnetään, että sosiaalisessa mediassa syntyi valtava raivo kokoomusta kohtaan. Kasaryn mukaan kansalaisaloite oli hyvin valmisteltu.


Miten Tahdon2013-kampanjasta kommentoidaan puheita huonosta valmistelusta? Kampanjapäällikkö Senni Moilanen sanoo, että lain nukaan kansalaisaloitteen ei tarvitse olla kirjoitettuna lain muotoon. Tämä kansalaisaloite kuitenkin oli kirjoitettu lain muotoon. Jos muutoksia tarvitaan, lakivaliokunta voi ne tehdä tai velvoittaa hallituksen tekemään tarvittavia muutoksia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Radion ajankohtaisohjelmassa klo 10 Oras Tynkkynen vakuutti, että Tahdon2013-kampanjan asiantuntijat voivat avustaa hävinneen puolen mietinnön tekemisessä. Asiantuntemusta riittää.

Myos Milla Halme Tahdon2013-kampanjasta vakuuttaa, että kansalaisaloite oli hyvä ja uskottava mutta suppea, kuten laki vaatii. Siinä saa olla vain yksi ratkaistava asia, joten kaikkia seurannaisvaikutuksia ei ole voitu ottaa huomioon.

Audio
Tahdon2013-kampanjan kampanjapäällikkö Senni Moilanen pitää kansalaisaloitetta teknisesti hyvänä.
Audio
Myös Milla Halme Tahdon2013-kampanjasta vakuuttaa, että kansalaisaloite oli sellainen kuin sen lain mukaan pitää olla.

6 kommenttia

  • 1 / 6
  • ERKKI - VAASA
  • 25.6.2014, 22.17
Tuonkaltaisista puheista paistaa lävitse älyllinen epärehellisyys. Lakiesitystä vastaan äänestäneillä “rukoomuslaisilla” ei näköjään ole edes niin paljon “munaa” jotta pystyisivät suoraan sanomaan edes sitä että ovat olleet kyseistä lakia vastaan vaan turvautuvat kaikenlaisiin selityksiin joista paistaa päivä lävitse. Onko kumma jos tutkimuksien mukaan vain 9 prosenttia kansalaisista luottaa poliitikkoihin.
Tähänkin sopii Abraham Lincolnin - 1809-1865 - ajatelma oikein hyvin:
"Voit huijata joitain ihmisiä kaiken aikaa, kaikkia ihmisiä jonkin aikaa, mutta et kaikkia kaiken aikaa".
Holmlundin kommentissa on mielestäni kokolailla kehäpäätelmän ongelma. Jos nimittäin lakiesitykset olisivat täydellisiä, niin niitä ei tarvitsisi ikinä korjailla. Itse asiassa koko eduskunta olisi turha, koska kaiken kattavat täydelliset lait olisi säädetty jo ajat sitten eikä enää tarvitsisi uusia lakeja lainkaan.

Ylipäätään moinen ajattelu antaa eduskunnalle täydellisen mielivallan kansalaisaloitteita kohtaan. Mistä tahansa aloitteesta löytyy sen verran puutetta että se voidaan samalla syyllä hylätä. Eikö koko kansalaisaloitteen idea tulisi enemmänkin olla kanava tuoda lainsäädännön puutteita esiin ja sitten varsinainen tarkka tekstinkirjoitus olisi ammattilaisten virkatyötä. Holmlundin omia sanoja soveltaen: "Onko tässä ollut tarkoitus luoda lainkirjoituksen ohituskaista, jolla eduskunta pystyy ulkoistamaan oman työnsä kansalle?"