Lakiehdotus avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta on sukupuolineutraali

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Joissakin tutkimuksissa on arvioitu, että HLBTI-väestöstä läntisissä maissa noin puolet elää avoliitossa. Tarkkaa prosenttilukua on mahdoton saada, kun ei ole virallista luetteloa HLBTI-väestöstä. Kuitenkin on selvää, että avoliittoa koskeva lakiehdotus on tärkeä myös homoille ja lesboille. Monet suhteet päättyvät ja uusia solmitaan.

Hallituksen esityksessä kohdellaan samalla tavoin hetero- ja homoavopareja, jotka elävät parisuhteessa. Lain piiriin eivät tule muusta syystä yhdessä asuvat ihmiset. Näin ollen säännöksiä ei sovelleta esimerkiksi ystävyyteen, sukulaisuuteen tai opiskelutoveruuteen perustuvaan asumiseen yhdessä. Osapuolten suhteen luonteeseen parisuhteena vetoava osapuoli kantaa todistustaakan avoliiton edellytysten täyttymisen osoittamisesta.

Lyhytaikainen yhdessä asuminen ei muodosta avoliittoa. Arkielämän monimuotoisuuteen kuuluu, että yhteistä asumista voidaan kokeilla tilapäisesti hyvinkin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Lain tarkoituksena ei ole ollut, että tällaisen kokeiluluonteisen yhdessäolon perusteella asuinkumppani katsottaisiin olevan oikeutettu niihin oikeussuojakeinoihin, joita laki tarjoaa. Tästä syystä lakiin ehdotetaan viiden vuoden määräaikaa, jonka jälkeen parisuhteen osapuolet tulisivat lain soveltamisalan piiriin. Vaihtoehtoisesti esimerkiksi yhteisen lapsen syntyminen tai lapsen kasvattaminen yhdessä muodostaa oletuksen myös taloudellisesta yhteisyydestä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hallituksen esitys on tässä

1 kommenttia

Sinänsä hyvä, että tässä on yhteiset pelisäännöt osapuolten sukupuolesta riippumatta. Huonoa sen sijaan on se, että ylipäätään tällaista "avoerolakia" ollaan sorvaamassa.

Eikö riitä, että aikuiset sopivat siitä, ollaanko yhdessä - eli käytännössä virallisteta suhdetta? Ja jos ei sovita, niin osapuolten yhteisillä edesottamuksilla ei lain edessä olisi erityistä asemaa.

Merkittävin ongelmahan avoliiton määritelmässä on se, että milloin sen voi katsoa alkaneen ja myös päättyneen. Se ei ole yksiselitteistä, toisin kuin yhteiselämästä sopiminen - käytännössä siis nykymallin mukaiset avioliitto tai rekisteröity parisuhde.

Kirjoittelin näistä keskustelufoorumilla jo pari päivää sitten: http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=8825