Lahti Pride 2017 käynnistyy maanantaina

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Lahti Pride -kulkueen kärki kesällä 2016.

Päijät-Hämeen maakuntakeskuksen Lahden pride-viikko käynnistyy maanantaina 7. elokuuta ja tapahtuman on määrä kestää sunnuntaihin 13.8. asti. Lauantaina järjestyksessään kaupungin kolmas pride-tapahtuma huipentuu pride-kulkueeseen ja puistotapahtumaan.

Lahti Pride -tapahtumaviikon järjestää Lahden Seta.

Viikon varrella on erilaisia ryhmätapaamisia, seminaareja ja viihteellisempääkin ohjelmaa. Ohjelma on kokonaisuudessaan Lahti Pride -tapahtuman verkkosivuilla.

Lauantaina 12. elokuuta pride-kulkue järjestäytyy Lahden pääkirjastolla kello 13.30 alkaen ja lähtee liikkeelle kello 14.30. Pääkirjastolta kulkue etenee keskustan läpi Saimaankatua, Aleksanterinkatua ja Jalkarannantietä pitkin Pikku-Vesijärven rantaan, jossa järjestetään Puistopiknik.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lahdessakin pride-viikko näkyy kaupungilla yksityiskohtina aiempaa laajemmin. Tapahtumaa tukemaan on lähtenyt muitakin toimijoita. Etelä-Suomen Sanomille Lahden Setan puheenjohtaja Janne Siltanen kertoo, että esimerkiksi Sokoksen ja Prisman kahvioihin tulee Pride-viikolle sateenkaarileivos.

lahtipride.fi
Lahti Pride Facebookissa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!