Kuka hyötyy vapaaehtoistyöstä?

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • vaeltaja2006

Saimy Svärd on monenlaisessa vapaaehtoistyössä mukana. On Setan hallitusta, on Regnbågsankan, ruotsinkielisen vähemmistön järjestö ja on paljon muutakin. Lauantait usein hurahtavat ohi näissä riennoissa. Välillä on työtä liikaakin, mutta jokin siinä palkitsee niin, että kannattaa jatkaa.

Vapaaehtoistyössä tapaa muita innostuneita ihmisiä ja oppii paljon uusia asioita. Aina ei välttämättä kaikki vapaaehtoistyö ole mukavaa, mutta yleisesti ottaen voi sanoa, että ihminen voi paremmin kun hän on mukana jossain, joka on suurempaa kuin hän itse. Välillä saa tuntea itsensä jopa hieman tärkeäksi, ja tuntuu hyvältä, kun voi tehdä muut iloisiksi. Saimy Swärd sanoo nauraneensa viime vuosina enemmän kuin ennen tätä aktiivikautta.

Osallistuminen, mukana oleminen, voi olla merkittävää muille HLBTI-ihmisille ympäri maailman, sellaisille, joille ihmisoikeudet eivät ole itsestäänselvyyksiä. Tämä vuosi on Euroopassa virallinen vapaaehtoistyön vuosi. Nyt halutaan nostaa esiin vapaaehtoistyön positiivisia puolia. Halutaan muistuttaa, mitä vapaaehtoistyö merkitsee koko yhteiskunnalle ja mitä resursseja yhteiskunta saa lähes ilmaiseksi käyttöönsä.

Meilläkin tehdään paljon vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa, politiikassa ja HLBTI-järjestöissä. Se on asia, josta kannattaa puhua ja jolle kannattaa antaa arvoa. Jokaisen vapaaehtoistyössä mukana olevan kannattaa korottaa ääntäään ja sanoa: Se mitä teemme, onn tärkeää. Tarjoamme todellisen mahdollisuuden vaikuttamiseen ja muutokseen.

Ruotsissa yritetään satsata siihen, että yritykset huomaisivat, mitä etuja on siitä, että työntekijät voivat osallistua vapaaehtoisprojekteihin työajallaan. Siellä on ollut vuodesta 2002 vapaaehtoistoimisto Volontärbyrå, joka välittää kontakteja sellaisiin yhdistyksiin ja organisaatioihin, jotka tarvitsevat vapaaehtoisia. Suomessa on mm. Verkkopalvelu ja on käynnistynyt kampanja jolla kehotetaan järjestöjä hankkimaan lisää vapaaehtoisia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Paikallisilla HLBTI-järjestöillä on varmaan jotain kiinostavaa vapaaehtoistyötä uusille tulokkaille. Tarvitaan mm. luennoitsijoita kouluvierailuille. Kannattaa kysellä.

Setan blogi alkuperäisenä
http://www.seta.fi/blogi.php?aid=17566

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!