Kristillisdemokraatit entistä homogeenisempi ryhmä

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto

Kristillisdemokraattien entisen kansanedustajan Tarja Tallqvistin päätös siirtyä Espoon kunnallispolitiikassa demareihin palautti otsikoihin kristillisdemokraattien sisäisen tilan. Toisinajattelevien vetäytymiset ja hallitusneuvottelujen polliittinen noste ovat vaikuttaneet siihen, että Räsäsen puolue on entistä yhtenäisempi ja paljolti yhden asian liike.

Viime syksynä silloinen kansanedustaja Tarja Tallqvist otti kantaa sukupuolineutraalin avioliiton puolesta. Tilanne kiristyi puolueen puheenjohtajan Päivi Räsäsen näyttävän televisiojulkisuuden valossa. Puolue pudotti tuolloin heti tuoreeltaan Tallqvistin kevään vaalien ehdokasasettelusta, mutta kauhu kannatuskehityksestä aiheutti äkkijarrutuksen. Kristillisten Uudenmaan piirin puheenjohtaja oli jo ehtinyt ilmoittaa Tallqvistille, ettei häntä aseteta ehdolle. Kuitenkin kolme kansanedustajaa, Bjarne Kallis, Kari Kärkkäinen ja Sari Palm vetosivat Tallqvistin ehdokkuuden puolesta. Lisäksi KD:n piiri oli saanut Räsäsen kautta tiedon mahdollisesta loikkausaallosta, jos Tallqvist ei pääse ehdolle. Eli Tallqvist asetettiin ehdokkaaksi.

Puoluejohtaja Räsäsen linja perhekysymyksessä vaikutti sittemmin Kalliksen ja Kärkkäisen vetäytymiseen ehdokkuuksista, joskin Kärkkäisellä oli ilmoituksensa mukaan myös merkittäviä perhesyitä. Kallis kommentoi puolueen menettäneen mahdollisuuksiaan keskittyessään avioliittokysymykseen ja jättäessään toimeentulo- ja sosiaalikysymykset vähemmälle.

Puolueen noustua hallitusneuvotteluihin Päivi Räsäsen asema puoluejohtajana on entistä suvereenimpi. Tähän on tietysti vaikuttanut myös toisinajattelevien hakeutuminen muualle. Hallitusyhteistyön seurauksena Kataisen kokoomus antaa myös de facto Räsäsen puolueen avioliittoasenteelle tuulensuojan.
Ilmoittaessan bloginsa kautta siirtymisestään SDP:hen Tallqvist kertasi syksyn tilannetta:
–Halusin uskoa, että KD:ssä suurin osa olisi muuta kuin homovastaisia eli pitävät tärkeimpänä sitä, että KD:llä on hyvä ohjelma. Ei sitä, saako pieni marginaaliryhmä mennä kirkossa naimisiin vai ei. En myöskään halunnut olla loikkari ja pettää äänestäjäni, hän kirjoitti.
–Katsoin pelin loppuun ja hävisin. Nyt olen rivijäsen ja ilman mitään draamaa erosin KD:stä ja siirryn toiseen puolueeseen, Tallqvist muotoili.

Tallqvist toimi KD:n kansanedustajana yhden kauden 2007–2011. Huhtikuun vaaleissa hän sai noin 2600 ääntä ja jäi varasijalle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Puoluesihteeri Peter Östman kiisti Tallqvistille näytetyn ovea puolueesta. Östman on aiemmin todennut, että puolue edellyttää uuden eduskunnan kansanedustajiltaan kielteistä suhtautumista sukupuolineutraaliin avioliittoon.


Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!