Kristillinen ja elämänkatsomuksellinen ryhmä Malkus on 30-vuotias

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 1

Malkus täytti 30 vuotta

Setassa toimi kristillinen piiri jo 1976-77 puolitoista vuotta. Vetäjänä oli Seppo Kivistö. Kun Seppo lopetti ja muutti Tanskaan, kristillinen piiri tyrehtyi pois. Ritva Kurki ja Lisa Byland alkoivat syksyllä 1980 uudelleen herätellä henkiin ryhmää, ja 28. marraskuuta 1980, siis viime sunnuntaista 30 vuotta sitten, oli ensimmäinen kokoontuminen. Toiminta oli Ritvan ja Lisan varassa hyvin pitkään. Lisa ja Ritva olivat vuosien ajan ryhmän keskeisiä henkilöitä. Ryhmä ei ollut pelkästään keskinäistä kokoontumista, vaan tehtiin myös kirjallista materiaalia. Ritva ja Lisa käänsivät pari vihkosta: "Raamattu ja homoseksuaalisuus" ja "Uusi testamentti ja homoseksuaalisuus". Niitä levitettiin mm. kirkon piiriin. Ritva Kurki loi yhteyksiä kirkkoon jo siinä vaiheessa eli 1980-luvun alussa. Se oli rohkeaa tai ennakkoluulotonta. Ei jääty pelkästään pitämään keskusteluhetkiä, vaan suuntauduttiin ulospäin. Siitä lähtien Malkus on toiminut yhtäjaksoisesti ja säännöllisesti. Mitään katkoja ei ole ollut. Vetävät ovat vaihtuneet. Kaikkiaan tänä aikana on ollut kymmenkunta vetäjää. Timo Hinkula oli pitkäaikaisin vetäjä. Yleensä on ollut yhtaikaa kaksi vetäjää. Viimeiset pari vuotta Timo veti Malkuksen toimintaa yksinään. Timon kuoltua äkillisesti viime huhtikuussa Leena Seivo ja Jouni Heikkilä, jotka aikaisemminkin olivat toimineet ryhmän vetäjinä, ottivat vastuun ryhmästä.

Malkuksen kokoontumisia pidetään joka toinen viikko, ja vuosien mittaan on ollut kymmeniä keskusteluteemoja. Ryhmä on kokoontunut Setan toimitilojen lisäksi mm. Helsingin nuorisotiloissa Hietaniemenkadulla. Osanottajien määrä on vuosien mittaan vaihdellut neljästä, viidestä yli kahteenkymmeneen. Viimeisen vuoden aikana keskusteluilloissa on käynyt arviolta ainakin 50-60 eri ihmistä

Alkuvaiheen aktivistit Ritva Kurki ja Lisa Byland esiintyivät Kirkko ja Kaupunki -lehden numerossa 36 vuonna 2001.

Malkuksella on netissä suljettu alue, johon on rekisteröitynyt satakunta ihmistä. Se toimii informaatiokanavana. .

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Malkus on kristillinen ja elämänkatsomuksellinen ryhmä ja luonteeltaan ekumeeninen. Se ei ole pelkästään evankelisluterilainen. Ei kysytä, ollaanko kirkon jäseniä vai ei. Mukana on ihmisiä vapaista uskontokunnista, katolisista, ortodokseista ja jopa buddhalaisista.


Viikonloppuleirit

1990-luvun puolivälistä lähtien on järjestetty kristillisiä ja elämänkatsomuksellisia viikonloppuleirejä. Niitä on ollut pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja muualla etelä-Suomessa, mutta myös Tampereella ja Turussa. Viime vuosina leiri on pidetty Janakkalassa. Mukaan on tullut 30-40 ihmistä ja joskus on ollut jopa yli 50. Tänä syksynä oli noin 40 osanottajaa, joten nämä leirit ovat olleet suosittuja. Ohjelmaa on perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Leireillä on yksi kantava teema. Viimeksi teemana oli "yhteisöllisyys". Ne eivät ole mitään raamattukouluja, vaan asioita pohditaan kristillisestä, elämänkatsomuksellisesta näkökulmasta.

Viime vuosina HLBTI-ihmisille on järjestetty myös retriittejä. Ne ovat hiljentymisviikonloppuja ja järjestäjänä on yhdistys, joka on siihen erikoistunut. Nyt myös Kallion seurakunta järjestää sateenkaariretriitin helmikuussa 2011. Kallion seurakunta on järjestänyt myös parisuhdekursseja sateenkaaripareille parisuhteeseen liittyvissä kysymyksissä.


Sateenkaarimessut

Malkuksen väki on ollut käynnistämässä sateenkaarivespereitä. Ensimmäiset olivat 1990-luvun puolivälissä. Kallion seurakunta otti tämän toiminnan omakseen. Kun yritettiin järjestää ensimmäinen sateenkaarivesper Kallion kirkossa 1997, seurakuntaneuvosto yhden äänen enemmistöllä kielsi tapahtuman kirkon tiloissa. Kirkkoherra Esa Siljamäki toimi sateenkaarimessujen hyväksi, mutta tämä takaisku. Kuitenkin pian sateenkaaritoiminnasta tuli osa Kallion seurakunnan toimintaa. Tuomiokirkkoseurakunnan kanssa sovittiin, että tapahtumat järjestetään Tuomiokirkon kappelissa. Näin syntyivät sateenkaarimessut, ja Malkuksen väki on ollut alusta asti aktiivisena osallistumalla järjestelyihin. Kallion seurakunta on virallinen järjestäjä yhteistyössä Malkuksen, Arcuksen ja myös Yhteysliikkeen kanssa. Sateenkaarimessuissa on ollut keskimäärin viitisenkymmentä osanottajaa, Pride-messussa paljon enemmän väkeä. Viime kesänä Priden aikaan Kallion kirkossa oli 250 kävijää.,

Pride-tapahtumien aikaan myös Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella oli sateenkaarijumalanpalvelus.


Ruotsissa ja Norjassa on ollut vastaavantyyppistä toimintaa

Ruotsissa ja Norjassa on samantyyppistä toimintaa. Kuitenkin on ollut pieni ero siinä, että sekä Ruotsissa että Norjassa on enemmän mukana kirkon työntekijöitä ja teologeja. Suomessa Malkus on maallikkoliike.


Muita toimijoita

Kirkon työntekijät ovat kerääntyneet netissä Arcus-ryhmään. Siinä on kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Arcus syntyi vuonna 1997.Yhteys-liike on solidaarisuusryhmä, jonka aikoinaan perustivat homoja tukevat heterot. Idea tuli Amerikasta. Siellä oli evankelis-luterilaista kirkkoa lähellä olevien ihmisten kristillinen verkosto ELCA, joka tuki sateenkaari-ihmisiä ja toimi sen puolesta, että sateenkaari-ihmisten oikeudet tunnustetaan kirkossa. Yhteysliike toimi taustalla parisuhdelain käsittelyn aikaan, ja se tuli julkisuuteen vuonna 2002. Yhteysliikkeessä on myös ortodokseja ja Yhteysliikkeellä on lähimmäisverkosto, jota kautta on mahdollista saada henkistä tukea, jos uskonnollisista taustoista johtuen avunpyytäjä on joutunut kriisiin.


Muualla Suomessa

Tampereella ja Turussa on ollut vastaavanlaisia ryhmiä, ja ne ovat välillä uinuneet, mutta nyt kummassakin kaupungissa on toimintaa,. Tampereella se on "hengellinen ryhmä" ja Turussa sen nimi on "Turun Malkus".

1 kommenttia

Turussa ryhmä ei ole uinunut. Se täyttää pian 20 vuotta.
Ryhmän nimi on Turun kristillinen ryhmä Malkus.