Kommentteja David Katon surmasta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Kun Ugandan tunnetuin homoaktivisti murhattiin keskiviikkona, siihen reagoivat mm. Europarlamentin puheenjohtaja ja USAssa presidentti Obama ja ulkoministeri Clinton. Suomalaisissa lehdissä asia on kuitattu uutistoimistojen sähkeellä. Tänään on kerrottu, että kyseessä ehkä olikin vain ryöstö eikä homofobinen murha.

Katon asianajaja on kertonut, että Katon taloon iskettiin keskiviikkona iltapäivällä. Auto ajoi talon eteen ja kuljettaja meni sisään. Hieman myöhemmin tämä tuntematon henkilö poistui autolla ja naapurit löysivät Katon vaikeasti loukkaantuneena. Matkalla sairaalaan Kato kuoli. Päähän oli iskeltty vasaralla, kertoo poliisin tiedottaja. Poliisi kertoo, että samantyyppisiä rautatangoilla tehtyjä iskuja on alueella ollut ennenkin.

Kiihotuskampanjan käynnistäneen Rolling Stone -lehden julkaisija ei ota asiaan mitään kantaa ennen kuin poliisi on tehnyt tutkimuksensa. Lehden julkaisija Giles Muhame eilen ainoastaan esitti valittelunsa Katon perheelle.

Kaikkein henkilökohtaisin kommentti on blogissa, jonka Ugandassa on kirjoittanut David Katon ystävä.
http://gayuganda.blogspot.com/2011/01/shock-in-system-david-kato-kisule.html

Kampalassa poliisi pitää epätodennäköisenä, että Kato surmattiin homofobisista syistä. Kyse oli poliisin mukaan tavallisesta ryöstöstä. Homoaktivistit ovat kuitenkin jo aikaisemmin valittaneet, että poliisi tutkii hyvin haluttomasti homojen ja lesbojen murhia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Berliinissä on huomenna klo 15 paikallista aikaa muistohetki Ugandan suurlähetystön edessä.


Homovihaa hautaan asti Ugandassa

Tänä iltana Süddeutsche Zeitung kirjoittaa Ugandan homovihasta. Homoaktivisti Katon hautajaiset epäonnistuivat homovihan vuoksi. Kato hautajaiset olivat iltapäivällä. Häntä seuraa viha ja pilkka vielä kuoleman jälkeen.

Puolen päivän aikaan Katon arkku oli kaksoisveljen talon edessä. Kolme sataa ihmistä on saapunut saattamaan vainajaa. Luetaan surupuheita ja -tervehdyksiä. Mukana on myös homoja, jotka ovat menettäneet homoliikkeen johtajan. Paikalla on myös diplomaatteja USAsta ja Euroopasta. Myös kyläläisiä on paikalla.

Kato oli rohkea, vaikka hän tiesi, että hänen henkensä saattoi olla vaarassa. Vihollisia olivat evankelikaaliset ryhmät, muslimikiihkoilijat ja ns. afrikkalaisten arvojen puolestapuhujat. Viime syksynä Rolling Stone -lehti oli aloittanut oman vihakampanjansa julkaisemalla sadan homot henkilötiedot ja kuvat, ja lehti kehotti: Hirttäkää heidät. Oikeus kielsi uusien listojen jullkaisemisen ja Katolle ja muille homoaktivisteille määrättiin vahingonkorvausta.


Obaman suruterveiset

Katon kuva oli Rolling Stone -lehdessä etusivulla. Poliisin mukaan kuolema johtui ryöstöstä. Yksi epäilty on kuulemma otettu kiinni. Poliisin mukaan ei kyse ole mistään homofobisesta rikoksesta. Katon ystävätär sanoo, että kyse ei ollut mistään ryöstöstä.

Muistojuhla kesti tänään perjantaina puolitoista tuntia. Barack Obama oli lähettänyt sinne oman surunvalittelunsa. Jossain muussa tilanteessa tällaisesta viestistä olisi oltu ylpeitä. Nyt paheksutaan, että Obama puuttuu asioihin. Homoaktivisteille Obaman terveiset antavat hieman lohtua.

Ugandassa on paljon kiihotusta homoja ja lesboja vastaan. Melkein kaikkialla Afrikassa seksuaalisia vähemmistöjä vainotaan. On kovia rangaistuksia. Taustalla on usein taustavaikuttajia, jotka ohjaavat vihakampanjoita. Macho-yhteiskunnissa vihakampanjat menestyvät, ja afrikkalaisista arvoista puhuminen tuo paljon kannattajia näille vihakampanjoille. Homovihaa käytetään myös poliittisena aseena. Sillä saadaan kannattajia poliittisille liikkeille..


Hulinaa

Hautajaisissa anglikaaninen pappi Thomas Musoke tarttuu mikrofoniin ja aloittaa oman saarnansa. Jumalan maailmassa on vain naisia ja miehiä. He kuuluvat toisilleen. Ei käy, että mies makaa miehen kanssa. Kyläläiset ilmaisivat olevansa papin kanssa samaa mieltä. Katon ystävät saavat mikrofonin pois papilta ja siitä alkaa hulina. Onneksi paikalla on poliisipäällikkö ja muutamia kymmeniä poliiseja. Muuten näistä hautajaisista olisi tullut verilöyty. Poliisit vievät papin pois. Perhe ja muutama homoystävä kantoivat Katon arkun talon taakse ja siellä hänet lasketaan hautaan. Kyläläiset olivat kieltäytyneet arkun kantamisesta. Yksi kadulla haastateltu mies sanoo, että kansa on hyvin jakautunutta. Useimmat ovat samaa mieltä kuin tuo pappi.

Näin kertoi siis Süddeutsche Zeitung pari tuntia sitten.

Kuvia hautajaisista

2 kommenttia

Sateenkaarimessussa Alppilan kirkossa 29.1.2011 muistettiin erityisesti myös David Katon toimintaa ihmisoikeuksien puolesta.