Kirkko tiivistää sääntöjä vihkimisrikkuruuden estämiseksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 1

Kirkkohallitus on varmistanut, ettei papiston ohjeistuksesta löydy epäselvyyttä tai tulkintamahdollisuuksia, kun todennäköistä vihkimisrikkuruutta ensi vuonna käsitellään.

Hallinnollisia sääntöjä on täsmennetty. Seurakuntiin on saapunut virastonhoidon päivitetty säännöstö. Siinä korostetaan, että avioliittoon vihkiminen edellyttää avioliittolain ja kirkkolain noudattamista. Sen tulee täyttää kirkkolainsäädännössä määritellyt ehdot ja muodot eli esimerkiksi noudattaa kirkkokäsikirjassa määriteltyä kaavaa. Ohjeessa myös todetaan, että vihkiminen on mitätön, jos vihkijällä ei ole vihkimisoikeutta.

Sanomalehti Kotimaa tiivisti ohjeistuksen viestiksi sen, että pappi ei voi toimittaa siviilivihkimistä.

Kirkkohallituksen hallinto-osaston johtaja kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja kiisti Kotimaalle, että ohjeiden täsmentäminen jotenkin liittyisi avioliittolain muuttumiseen. Kyse on Pihlajan mukaan "aivan tavallisesta ohjeen päivitysprosessista". Virastonhoidon ohje otettiin evl-kirkossa käyttöön 2013. Tässä mainittu päivitys hyväksyttiin kirkkohallituksen virastokollegiossa huhtikuussa. Kotimaa otti aiheen esille elokuun alussa.

Julkisuudessa on kerrottu yksittäisten pappien aikovan evl-kirkon linjasta riippumatta vihkiä samasukupuolisia pareja lain muututtua. Hallinnollisin ohjein kirkko varmistuu siitä, että samasukupuolisten parien vihkimisille ei löydy säädösaukkoja, joilla vihkimisiä voitaisiin perustella tai suorittaa kirkollinen vihkiminen siviilivihkimisenä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kirkon julkisuuskuvassa eri asteinen tasa-arvomyönteisyys on esillä. Kirkkohallitus organisaationa kuitenkin toteuttaa kirkon yksiselitteisesti kielteistä asennetta tasa-arvoiseen avioliittolakiin.

Evl.fi-sivujen kooste avioliitosta

1 kommenttia

Epäsuomalaisen kristinuskon evankelisluterilaisen kirkon piispainkokous päätti tänään 31.8. että samaa avioliiton solmivat naisparit tai miesparit eivät saa kirkollista vihkimistä eivätkä siunausta.

Yksikään pappi ei siis saa vihkiä homopareja eikä siunata heidän avioliittoaan.
Jos pappi kuitenkin vihkii homoparin kirkon linjan vastaisesti, tapaus käsitellään hiippakunnassa.

Voi tuota kristillistä lähimmäisenrakkaudettomuutta ja sen unohtamista, että kaikista tärkein on Rakkaus, eikä usko yksistään ole siihen verrattuna mitään - eli kuten raamatussa todetaan.