Kirje-spammia!

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Hiiru

Sain tänään postia, sellaista paperipostia - kirjeenä ja henkilökohtaisena. Kyseessä ei ollut lasku, eikä mikään muukaan ultimaatumi, mutta ihan aito roskaposti.

Mehän kaikki tunnemme nuo Rautatientorin, Elielin aukion, Asematunnelin, Stokkan kellon edustan, Kolmen sepän patsaan ja Kampin keskuksen torilla pyörivät "oiskosullahetkiaikaataikiinnostusta" kerääjät. Milloin on kyseessä hihhulikirjat, Greenpeace, WWF, Amnesty tai nyt kupin täyttänyt Unicef. Joskus näitä tahoja on koko repertuaari kytiksessä 20 metrin välein ja ihan oikeastikin junalle/bussiin/tapaamiseen/töihin kiirehtivät ihmiset joutuvat puikkelehtimaan näiden ylipirteiden kerääjien lomitse ehtiäkseen määränpäähänsä.

Vuosien saatossa olen kuullut mitä kummallisimpia "iskulauseita" näiltä hyvää tarkoittavilta tahoilta. Esimerkiksi sopii viime kesältä tilanne, jossa oli kiiru junaan ja tyttö yrittää pysäyttää - hihkaisen puolijuoksusta, että "ei tänäänkään, kiitos vaan" johon tyttö hihkaisee takaisin, "voi vitsi, ja mulla oli niin hyvä repliikki jo valmiina". Kun myöhemmin saman tytön näin ja hän taas kröhäytti kurkkuaan ja ehti sanomaan, "olisiko noin hyvän näköisillä kundeilla hetki aikaa" ei kieleni pysynyt kurissa ja totesin vain sarkastisesti, että "ai tuoko se sun repliikkisi olikin?".

Niin, harhauduin, eli siis nämä tahot. Okei, he tarkoittavat oikeasti hyvää, ihan sen voin todeta. En dissaa tarkoitusperää ja vakaasti uskon, että apu menee näiden ihmisten kautta oikeastikin perille (eikä käy kuten erään syöpäkeräyksen). Silti häiriinnyn, kun päivä toisensa jälkeen sama naama yrittää huomiotani kerjätä. Joko naamamuisti on tosi huono tai sitten tarkoitus pyhittää keinot, tiedä en. Eräs kerta pysähdyinkin, mutta kun selvisi, että lahjoitus olisi pitänyt siinä siunaan sekunnissa sitovalla tilisiirrolla suorittaa, loppui kiinnostus - mitä on tapahtunut vapaa-ehtoiselle auttamiselle?

Onpa perääni huudeltukin (silloin oli kyseessä Greenpeacen edustaja) eikä mitenkään nätisti.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pointti tällä koko kirjoituksella on se, että minusta, siis minusta jossain on menty pieleen, kun avustusjärjestöjen pitää alkaa lähettelemään henkilökohtaisia tilisiirtokirjeitä väestörekisteristä saamiinsa osoitteisiin. Minusta nämä järjestöt ovat tärkeitä olemassa, niiden tekemä työ on äärimmäisen tärkeää, mutta pysyisivät silti omalla tontillaan ja tekisivät keräystyönsä mainostuksen jollain muulla tavalla kuin tunkeutumalla meidän jäyhien, oman reviirin puolustukseen erikoistuneiden taapertajien tontille.

Näinä päivinä kun sähköpostit pursuavat sadoista, jopa tuhansista p****a posteista viikossa ja kaikki tuutit ovat täynnä rahanvonkaajia (jopa ne arkiset työmatkatkin) on raivostuttavaa, että edes kirjeposti ei säästy tältä. Unicefin pisteet romahtivat kertalaakista ainakin minun silmissä.

Ja kyllä, minulla on markkinointikielto voimassa kotiosoitteeseen, mutta nämä henkilökohtaiset kirjeethän eivät siitä ole moksiskaan... valitettavasti. Olisiko aika päivittää markkinoinnin sääntöjä niin, että pelkän kiellon lisäksi kuka tahansa voisi määritellä tahot, joilta ei postia (siis mainoksia yms muuta toisarvoista) halua? Se, onko tämän tyylinen toiminta ollut käytäntö jo vuosia, sitä en tiedä sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun omalle kohdalle moinen sattui.

Toivottavasti muut vastaavat avustus- ja 'avustus'järjestöt eivät lähde tähän ja ala lähettelemään henkilökohtaisena postina lirpakkeitaan tai edustajiaan. Vielä ei ole oven takana saarnaajia käynyt sanaa julistamassa tai keräämässä rahaa 'käännyttäkää homot' projektilleen - eikä postikaan (vielä) ole moista kirjettä kotiini kantanut, mutta pahoin pelkään, että muut tahot seuraavat Unicefin jalanjäljissä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!