Kevään 2007 Euroviisujen liput myyntiin 10.12.

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren

Eurovision laulukilpailun semifinaalin ja finaalin liput tulevat myyntiin 10. joulukuuta. Semifinaali järjestetään 10.5. ja finaali 12.5.2007. Kalleimmat liput finaaliin maksavat 195 euroa kappaleelta. Halvimmillaan semifinaalia pääsee katsomaan 5 euron hintaan.

Lippujen myynnin hoitaa Lippupalvelu netitse ja eri puolilla maata sijaitsevien myyntipisteiden kautta. Kolmasosa lipuista myydään ulkomaille pääasiassa puhelinmyyntinä. Osa ulkomaille myytävistä lipuista myydään Euroviisujen kansainvälisten fanijärjestöjen kautta. Yhteensä myyntiin tulee yli 70 000 lippua.

Kaikkiaan yleisötilaisuuksia on kahdeksan; finaalin ja semifinaalin lisäksi molemmista tilaisuuksista on kolme ennakkokatselua.

Sekä finaali että semifinaali televisioidaan kymmeniin maihin ympäri maailman - myös Euroopan ulkopuolelle. Semifinaali nähdään torstaina 10.5.2007 klo 22 Suomen aikaa alkaen. Finaali nähdään lauantaina 12.5.2007 samaten klo 22 alkaen.

Euroviisujen fanikulttuurille on kehittynyt vahva homoleima. Myös Suomen tunnetuin euroviisubaari Con Hombres on homobaari. Eurovision laulukilpailusta on noussut historian saatossa monia "homoikoneita", kuten Abba, Imaani, Celine Dion ja Dana International.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Eurovision laulukilpailu on Euroopan yleisradiounionin (EBU) vuosittain järjestämä tapahtuma. Ensimmäiset Euroviisut järjestettiin 1956. Suomi on ollut mukana vuodesta 1961 menestymättä kuitenkaan kovin hyvin, kunnes vuonna 2006 Lordi voitti kisat kappaleella "Hard Rock Hallelujah". Lordin voiton ansiosta vuoden 2007 mittelö järjestetään Helsingissä.

- www.yle.fi/eurovision
- Suomen Euroviisuklubi OGAE Finland
- Viisufanit ry.
- viisukuppila.fi
- Homoikonit

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!