Kasary: Tasa-arvo ei voi olla muotoseikoista kiinni

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 33

Kokoomustaustainen sateenkaarijärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä – Kasary ry ilmaisee olevansa erittäin huolestunut eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajan Anne Holmlundin (kok.) ylimielisyydestä ja välinpitämättömyydestä ihmisoikeuksia kohtaan.

Alexander Stubbin (kok.) ja 75 muun kansanedustajan ylitse puoluerajojen kannatusta kerännyt lakialoite on jumiutunut lakivaliokunnan pöydälle, sillä Holmlundin mukaan avioliittolaki "ei allekirjoittajien määrän perusteella kuulu toimenpiteitä vaativiin". Holmlundin mukaan valiokunnassa on paljon keskeneräisiä töitä ja EU-asioita, jotka työjärjestyksen mukaan menevät avioliittolakialoitteen ohi. Holmlund ei itse ole allekirjoittanut aloitetta.

- On äärimmäisen ikävää, että tämä tärkeä asia on joutunut ensiksi opposition hampaisiin 'hallituksen esityksenä' ja sen jälkeen valiokunnan jalkoihin vain siksi, ettei esitys tule hallitukselta, valittelee Kasaryn puheenjohtaja Janne Hälinen.

- Vielä ikävämpää on, että edustajamme aikovat juoksuttaa kansalaisia lakialoitteen kanssa täysin samansisältöisen kansalaisaloitteen nimien keräämiseksi, sanoo Hälinen.

Avioliittolain uudistamiseksi on näillä näkymin maaliskuun loppupuolella käynnistymässä nimien kerääminen kansalaisaloitteeen, mikäli eduskunta ei osoita aktiivisuutta asian suhteen. Tahdon2013-projektiin etsitään jo aluevastaavia huolehtimaan nimienkeruun käytännön toteuttamisesta. Kasary ilmoittaa tukevansa tällaista kansalaisaktiivisuutta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kasary myös ilmaisee kannanotossaan kunnioittavansa Holmlundin henkilökohtaisia näkemyksiä asiasta, mutta pitää valitettavana sitä, että hän pyrkii samalla estämään kansalaisten enemmistön tahdon toteutumista asiassa, joka vaikuttaa suorasti tai läheisesti tuhansien suomalaisten arkeen ja elämänlaatuun.

Kasary muistuttaa kannanotossaan myös siihen, että tasa-arvoinen avioliittolainsäädäntö etenee esimerkiksi Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Ranskassa.

- Kaiken kaikkiaan Holmlund näyttää haluavan Suomen olevan viime aikojen kansainvälisen kehityksen valossa erittäin arveluttavassa seurassa, summaa Hälinen

Keskusteluun avioliittoasiasta ovat osallistuneet jo esimerkiksi vihreiden Ville Niinistö ja SDP:n Mikael Jungner, jotka ovat myös syyttäneet Anne Holmlundia tasa-arvoista avioliittolakia koskevan lakialoitteen jarruttelusta. Holmlund on ilmaissut ihmetyksensä syytöksistä ja esittänyt, että lain etenemisestä huolissaan yrittävät kääntää "taloudellisten ja ikävien päätösten edessä" huomion muualle.

Kasary on kokoomustaustainen järjestö, mutta se ei ole puolueen virallinen jäsenjärjestö. Se kuvaa itseään Kokoomuksen läheisjärjestöksi ja Seta ry:n valtakunnalliseksi jäsenjärjestöksi.

Kasary ry:n kannanotto: Tasa-arvo ei voi olla muotoseikoista kiinni
Turun Sanomat: Kokoomuksen homojärjestö syyttää Holmlundia ylimielisyydestä

33 kommenttia

Lakivaliokunnan puheenjohtajan sivultya lainattu motto:

”Työt on tarkoitettu tehtäviksi ja ongelmat ratkottaviksi. Vaikeatkin asiat voi voittaa, kun eteenpäin mennään oikealla asenteella ja rautaisella tahdolla.”

Ilmeisesti vaikeat asiat voi myös ohittaa ja lakaista maton alle.
  • 2 / 33
  • Salty Dog
  • 12.2.2013, 9.53
Anne Holmlund on kuin ummehtuneen hajuinen tuulahdus jostain menneisyydestä. Hänen mielestään ihan mikä tahansa on tärkeämpää kuin se että minullakin olisi oikeus päättää haluanko avioliittoon puoliskoni kanssa.