Kansanedustaja Jani Toivolasta isä

  • Uutinen
  • Yleiset
  • Sami Mollgren
  • 10

Kansanedusta Jani Toivola (vihr) kertoo tulleensa isäksi. Twitterissä Toivola kertoo tyttärensä syntyneen marraskuun lopussa.

- Kaunis ja kaivattu tyttäreni syntyi marraskuun lopussa! Onnekkaina opettelemme uutta elämää. Läsnä hämmennys ja hurmio. RUN THE WORLD GIRLS!, kirjoitti Toivola viestissään maanantaina 9. joulukuuta. Asia on ollut esillä lukuisissa tiedotusvälineissä.

Siviiliammatiltaan juontajana, näyttelijänä ja tanssijana tunnettu Toivola valittiin eduskuntaan vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä. Toivola on avoimesti kertonut homoseksuaalisuudestaan ja isyyshaaveistaan. Hän on myös ottanut esiin suuntautumisensa isyydelle asettamat haasteet.

Lokakuussa Toivola kertoi Kaksplus-lehden haastattelussa tulevansa isäksi ja lähivanhemmaksi. Hän on myös kertonut jäävänsä isyysvapaalle vähintään puoleksi vuodeksi vuodenvaihteen jälkeen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

10 kommenttia

Ja tostakin piti tietysti tehdä julkinen tapahtuma. Kaikki muut kansanedustajat on pitäny perheasiansa yksityisinä, joten miks Toivola ei vois tehdä samoin.
Yleisesti en ota kantaa siihen, että onko tarpeen perhetapahtumista tehdä julkisia. En kuitenkaan yhdy siihen väitteeseen, että muut kansanedustajat olisivat jälkikasvunsa syntymän pitäneet yksityisenä tietona.