Kanadan konservatiivit estivät halvan HIV-lääkeavun

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 1

Kanadan konservatiivit kaatoivat hankkeen (Bill C-398) sallia generisten HIV-lääkkeiden toimittaminen kehitysmaihin. Kanadan lääketeollisuus ei ollut enää hanketta vastustanut. Lakihanke kaatui alahuoneessa äänin 141-148. Vastaan äänesti hallituspuolue konservatiivit, paitsi seitsemän edustajaa sen riveistä.

Viime vuonna samanlainen esitys kaatui uusiin vaaleihin, mutta oli läpäissyt alahuoneen. Kanadan lääketeollisuus oli tällä välin muuttanut kantaansa. Viime vuonna se vastusti generisten HIV-lääkkeiden jakelua kehitysmaihin, mutta nyt kirjeessä kansanedustajille lääketeollisuuden järjestö R X and D ilmoitti, ettei se enää vastustanut. Teknisesti kyse oli vuodelta 2004 olevan säännöstön (the Canadian Access to Medicines Regime, CAMR) korjaamisesta. Sen puitteissa on pystytty lähettämään genereeisiä lääkkeitä kehitysmaihin vain kerran.

Kanadan konservatiiveilla on ollut asenneongelmaa suhtautumisessa HIV-tautiin ja puolueen piirissä tauti nähdään osittain edelleen homomiesten vaivana. Heti valtaan tultuaan 2006 konservatiivit lähettivät Toronton AIDS-kokoukseen vain alemman tason edustuksen.

Vaikka kotimaassa konservatiivihallitus ei ole voinut soveltaa uskontotaustaista agendaa terveydenhuollossa, kehitysyhteistyössä Kanada on nykyisen hallituksen aikana mm vierastanut perhesuunnitteluohjelmia, joissa abortti kuuluu mahdollisuuksiin.

Kanadansuomalainen kansanedustaja Megan Leslie (NDP eli demarit) pahoitteli konservatiivien menettelyä Facebook-päivityksessään. Leslie on saanut julkisuutta mm lääkehuollon asiantuntijana.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Uutinen ja kommentti GlobeandMail -lehdessä

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • puppeliassi
  • 1.12.2012, 10.42
moni joutuu kärsimään ja kuolemaan kusipäiden takia....

hiv lääkkeet ovat kalliita, patentit taas jälleen kerran tappavat ihmisiä...