Kanadan konservatiivihallitus aikoo kumota homoavioliitot

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Ossi Halme

Kanadassa hallitusvallassa olevan konservatiivipuolueen pääministeri Stephen Harper on ilmoittanut, että maan parlamentti äänestää samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset avioliitot sallivan lain kumoamisesta vielä tämän vuoden aikana. Avioliitot salliva laki säädettiin liberaalien ollessa vallassa vuosi sitten ja yli 3000 paria on avioitunut tänä aikana. Harperin mukaan nämä avioliitot jäisivät voimaan vaikka laki kumottaisiinkin. Konservatiivit haluavat kumota lain, koska he ovat ilmoittaneet pelkäävänsä lain "johtavan monenlaisten muidenkin järjestelyiden, kuten moniavioisuuden" sallimiseen.

Tammikuussa järjestetyissä vaaleissa voiton vieneet konservatiivit pitivät yhtenä vaaliteemanaan homoavioliitot sallivan lain kumoamista. Konservatiiveilla on 125 paikkaa parlamentin alahuoneen 308 paikasta. Nykylain puolustajat ovat muistuttaneet pääministeriä siitä, että mielipidetiedustelujen mukaan enemmistö kanadalaisista kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta. Lisäksi lain kumoaminen saattaa viedä hallituksen monimutkaiseen perustuslailliseen konfliktiin, jos maan korkein oikeus katsoo parlamentin koskeneen oikeuslaitoksen puolueettomuuden. Kanadan korkein oikeus on aikaisemmin tukenut homoavioliittoja ja tulkinnut, että ne eivät ole ristiriidassa perustuslain kanssa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!