Kamerunissa vietettiin tiistaina kansallista homovihapäivää

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Kamerunilainen nuortenjärjestö Rassemblement de la Jeunesse Camerounaise (Nuorten kamerunilaisten liike) julisti 21. elokuuta olevan kansallinen homovihapäivä ja päivää on tarkoitus viettää vuosittain.

RJC kehottaa kansalaisia ilmiantamaan homoseksuaalit poliisille, myös siinä tapauksessa että kyseessä on oma lapsi. Järjestö toteutti tiistaina homoseksuaaleja vastaan suunnatun protestin, jonka yhteydessä ilmiantovaatimus esitettiin.

Järjestön mukaan homoseksuaalisuus on rikos ihmisyyttä vastaan ja se ilmaisee toimivansa suojellakseen afrikkalaisia arvoja. Järjestön puheenjohtaja Sismondi Barlev Bidjocka kertoo, että poliisin kanssa on muodostettu verkosto, jonka avulla homot saadaan oikeuden eteen. Hän kertoi homojen suudelleen aiemmin julkisesti, mutta kampanjan myötä se on loppunut.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Monet afrikassa toimivat ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet RJC:n toimet. Kamerun presidenttiä Paul Biyaa on vaadittu puuttumaan syrjintään ja ryhtymään toimiin homoseksuaalisuuden laillistamiseksi. Kamerunissa homoseksuaaliksi paljastuminen voi johtaa viiden vuoden vankilatuomioon.

GayStarNews: Activists blast ´Gay Hate Day´ in Cameroon
Kenyan post: Cameroon to celebrate national ANTI-GAY day
PinkNews: ´Gay Hate Day´ taking place in Cameroon today

1 kommenttia

Jos nyt yrittäisivät vaikka korjata melkein 14% lapsikuolleisuuden ensin.