Kaikella rakkaudella -kirjaa jaettiin kansanedustajille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
Kirja ilmestyi yhtaikaa suomeksi ja ruotsiksi

Useimmiten homoista, lesboista, biseksuaaleista ja transihmisistä puhuvat heterot. Viime vuosina on saatu heidän itsensä ja läheisten ääni kuuluviin. Tänään ilmestyi kirja Kaikella rakkaudella - sanoja seksuaalisuudesta ja sukupuolesta. Kirjan ovat koostaneet Johanna Korhonen ja Jeanette Östman.

Kirja esiteltiin tänään Eduskunnan kansalaisinfossa, ja samalla se jaettiin kaikille lakivaliokunnan jäsenille. Tilaisuudessa oli mukana runsaasti kansanedustajia ja he kertoivat tasa-arvoisen avioliittolakiehdotuksen tulevasta käsittelystä. Lakiesitys tulee eduskuntaan lähetekeskusteluun tänään klo 17.


Seuraavassa on tilaisuuden kulku audiona.

Kirjan ovat toimittaneet Johanna Korhonen ja Jeanette Östman
Audio
Aluksi kirjan tekijät esittelevät kirjaa. Sen jälkeen SDP:n kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä kertoo tulevan illan tapahtumista. Hän on lakivaliokunnan jäsen. Hän kannattaa lain hyväksymistä. Seuraavana puhuu Keskustan Annika Saarikko. Hän on Keskustan varapuheenjohtaja ja hän kannattaa lain hyväksymistä. Hän sanoo, että Keskusta on viime vuosina puhunut asiasta hyvin maltillisesti. Myös keskustan Kimmo Tiilikainen kannattaa lakia. Paikalle tulee myös lakivaliokunnan puheenjohtaja kokoomuksen Anne Holmlund. Hän kertoo, miksi kansanedustajien lakialoite ei aikoinaan edennyt lakivaliokuntaan. Kesto 13 min
SDP:n Johanna Ojala-Niemelä
Keskustan varapj. Annika Saarikko
Keskustan Kimmo Tiilikainen, eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Lakivaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen Anne Holmlund
Audio
Seuraavina puhuvat Silvia Modig, vasemmistoliitto (ruotsiksi) ja Mikaela Nylander, RKP:n kansanedustaja (ruotsiksi ja suomeksi). Mikaela on kysellyt paljon koululaisilta kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Melkein kaikki kannattavat. Seuraavana puhuu sosialidemokraattien Miapetra Kumpula-Natri, myös ruotsiksi ja suomeksi.Sen jälkeen Silvia Modig ja ArjaVoipio puhuvat lyhyesti transihmisten tilanteesta. Ministeri Huovinen on pannut vauhtia asiaan.Vasemmistoliiton Eila Tiainen kertoo, että tällä viikolla ja tänäänkin on tullut paljon postia, joissa kehotetaan luopumaan myönteisestä kannasta. Hän kertoi myös oman pikkuveljensä tragediasta.
Silvia Modig, vasemmistsoliitto
Mikaela Nylander, RKP
Miapetra Kumula-Natri, SDP
Eila Tiainen, Vasemmistoliitto
Audio
Vihreiden ryhmässä ei ole ollut ristivetoa, kertoo Outi Alanko-Kahiluoto. Oras Tynkkynen ja Aino-Kaisa Pekonen ovat lakivaliokunnan jäseniä. Tynkkynen kertoo, millaisia muutoksia tulee, jos laki menee läpi. Voi saada saman sukunimen, voi hakea adoptiota (adoptio-oikeus ei tule automaattisesti, vain lupa hakea adoptiota) ja rekisteröity parisuhde muuttuu avioliitoksi. Setan Aija Salo sanoo, että symbolisesti on merkittävää, kun saa sanoa "Tahdon". Johanna Korhonen kertoi, millainen hänen hääseremoniansa olli maistraatissa. Johanna Korhonen muistuttaa myös, kuten edesmennyt Mirkka Rekola, että iäkkäämmät ihmiset ovat olleet rikollisia suuren osan elämästään. Aino-Kaisa Pekonen haluaisi, että eduskunnan keskustelu olisi asiallista. James Hirvisaari on nyt Muutos2011-puolueen ainoa jäsen. Hän ei tule äänestämään lain puolesta.
Outi Alanko-kahiluoto, vihreät
Oras Tynkkynen (vihr) ja Aino-Kaisa Pekonen (vasemm) olivat tämän tilaisuuden "isäntiä/emäntiä"
James Hirvisaari (Muutos2011) haluaa asiallisen käsittelyn, mutta ei itse kannata lakimuutosta
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!