Kaija Saariahon odotettu Émilie tulee Kansallisoopperaan

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Kaija Saariahon kolmas ooppera Émilie saa Suomen kantaesityksensä huhtikuussa. Monologiooppera kertoo 1700-luvun merkittävästä matemaatikosta Émilie du Châtelet?sta. Ensi-illan alla järjestetään myös kaksipäiväinen tapahtuma, jossa teoksen innoittamat tieteelliset ja taiteelliset näkökulmat kohtaavat.

Tiede ja tunteet kohtaavat Kaija Saariahon oopperassa Émilie, joka saa huhtikuussa Suomen kantaesityksensä. Monologioopperan ainoan roolin laulaa Camilla Nylund, jonka vahvoista tulkinnoista saatiin Kansallisoopperassa nauttia viimeksi Juhassa ja Die tote Stadtissa. Esitykset johtaa André de Ridder.

Émilie nähdään kolme kertaa, ensi-ilta on 2.4. ja seuraavat esitykset 6.4. ja 9.4.

Kaija Saariahon edelliset oopperat Kaukainen rakkaus ja Adriana Mater ovat olleet suuria kansainvälisiä menestyksiä. Myös Lyonissa 2010 ensiesityksensä saanut Émilie on nähty jo useissa maissa. Kansallisoopperassa nähtävä tuotanto on alun perin Spoleton musiikkijuhlilta Yhdysvalloista. Marianne Weemsin ohjauksessa näyttämökuvaa hallitsevat projisoinnit, joissa Émilie du Châtelet?n tiede ja kirjoitukset heräävät eloon.

Amin Maaloufin libreton aiheena on Émilie du Châtelet, 1700-luvulla elänyt lahjakas matemaatikko, fyysikko ja filosofi ja ensimmäinen kansainvälisesti tunnettu naispuolinen tutkija. Tiedon ja tieteen lisäksi hän rakasti palavasti myös miehiä, koruja ja uhkapelejä. Hänen suurimpana työnään oli kääntää ranskaksi Isaac Newtonin pääteos Principia. Oopperan kuluessa Émilie on viimeistelemässä käännöstään Newtonin kirjasta. Hän toivoo saavansa käännöksen valmiiksi ajoissa, sillä hän aavistaa kuolevansa synnytykseen. Samalla Émilie kirjoittaa kirjettä rakastajalleen, jonka lasta odottaa, ja osoittaa sanansa myös Voltairelle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Ensi-illan alla kaksipäivänen tapahtuma, jossa tieteelliset ja taiteelliset näkökulmat kohtaavat
Tiedeyhteisöllä sekä suurella yleisöllä on mahdollisuus tutustua Émilie du Châtelet?n n ainutlaatuiseen elämään ja työhön Émilie-oopperan ensi-illan alla, kun joukko hänen tarinastaan innoittuneita kansainvälisiä tutkijoita ja taiteilijoita kokoontuu yhteen luentojen, keskustelun ja musiikkiesitysten merkeissä 1.?2.4.2015. Esitelmissä Émilie du Châtelet?n persoonaa lähestytään paitsi oopperan, myös filosofian, matematiikan ja tieteenhistorian näkökulmista. Alminsalin lämpiössä järjestettävään tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tieteen rinnalla tapahtumassa säkenöi Kaija Saariahon musiikki: Sibelius-Akatemian opiskelijat esittävät ensi kertaa Suomessa säveltäjän kolme vokaalikamarimusiikkiteosta. Myös säveltäjä itse osallistuu tapahtumaan ja kertoo ajatuksiaan Émilie-oopperasta.

Tapahtuman tarkempi ohjelma löytyy Kansallisoopperan verkkosivuilta ja Sibelius-Akatemian verkkosivuilta. Tapahtuman suunnittelusta vastaa Taideyliopiston puitteissa toimiva, erilaisia oopperaan liittyviä tapahtumia järjestävä AvaraOpera-työryhmä ja se toteutetaan yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan kanssa. Tapahtumaa rahoittaa Taideyliopiston lisäksi Suomen Kulttuurirahasto.


(Lehdistötiedote, Suomen Kansallisooppera, 09.03.2014)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!