Kaakkois-Aasiassa on hyväksytty vaihtoehtoinen ihmisoikeusjulistus

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3

Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla Kepa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappalainen ja Suomen Aasian ja Euroopan kansalaisfoorumin puheenjohtaja Anita Kelles-Viitanen kritisoivat Kaakkois-Aasian valtioiden järjestön Aseanin marraskuussa hyväksymää omaa ihmisoikeusjulistusta. Se rikkoo YK:n sopimuksia ja johtaa eriarvoiseen kohteluun kulttuuristen syiden perusteella. Aseanin julistus sisältää ajatuksen kansallisten kulttuurien yhtenäisyydestä, ja erilaisten vähemmistöjen oikeudet jäävät kokonaan enemmistön päätettäviksi. Vähemmistöille annetaan heille kuuluvia ihmisoikeuksia, jos he ovat nöyriä ja tottelevaisia.

Nimenomaan Kaakkois-Aasialle ovat tyypillisiä sadat erilaiset etniset vähemmistöt ja alkuperäiskansat. Heidän oma kulttuurinsa poikkeaa vallassa olevien kulttuurista. Aseanin omassa ihmisoikeusjulistuksessa valtio on velvollinen puolustamaan jonkin ryhmän ihmisoikeuksia vain, jos vastavuoroisesti vähemmistöryhmä on valmis uhrauksiin. Mitä se tarkoittaa: esim. ehdotonta kuuliaisuutta valtiota kohtaan. Valtio voi asettaa ehtoja, ennen kuin se ryhtyy toteuttamaan ihmisoikeuksia.


YK:n ihmisoikeusjulistus tunnustaa myös vähemmistöjen, sosiaalisten ryhmien ja alkuperäiskansojen oikeudet. Valtio ei voi panna ehtoja sille, että se turvaa kansallaisten ihmisoikeudet. Kirjoittajien mukaan Aseanin julistus voi romuttaa koko ihmisoikeusajattelun.

Mikä tässä on taustalla? Kiina on Aseanin mahtivaltio ja maailman toiseksi suurin talousmahti. Ihmisoikeudet saattavat sotkea sen pyrkimyksiä. Alueellinen vakaus on Kiinan kehitykselle tärkeää. Kiina ja USA ovat jo olleet napit vastakkain ihmisoikeuskysymyksissä vuosi sitten OECD:n huippukokouksessa. Kiina ei vaadi tukemiensa maiden hallituksilta demokratian tai ihmisoikeuksien kunnioittamista. Esim Afrikassa Kiina haluaa päästä käsiksi maiden raaka-ainevaroihin paikallisista heimoista piittaamatta.

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Ihmisoikeusjulistus+on+osa+Kaakkois-Aasian+taktikointia/a1361680660547

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

*****

Aseanin julistus perustuu ajatukseen yhdestä ja yhtenäisestä kansallisesta kulttuurista eli kansa on yhtenäinen ja ajattelee asioista samalla tavalla. Jotain samanhenkistä voi aistia myös esim. saksalaisessa mielipidekirjoittelussa, jossa on otettu käyttöön sana Leitkultur, "johtava kulttuuri". Muut voivat liittyä mukaan. Todellisuudessa kaikkialla maailmassa valtioiden sisällä on suuri määrä erilaisia kulttuureja ja ajattelu- ja toimintatapoja.

YK:n ihmisoikeuksien julistus vuodelta 1948 korostaa sitä, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Vuoden 1993 Wienin ihmisoikeuskonferenssissa määriteltiin, että ihmisoikeudet ovat yleismaailmalliset ja jakamattomat. Jokainen yksilö kaikkialla maailmassa on oikeutettu nauttimaan ihmisoikeuksia. Ihmisoikeudet ja niiden loukkaaminen eivät ole valtion sisäinen asia, vaikka valtioilla onkin mahdollisuus toteuttaa niitä itse valitsemillaan tavoilla. Jokaisen valtion tulee kunnioittaa, suojella ja edistää ihmisoikeuksia ja perusvapauksia riippumatta maan poliittisesta, taloudellisesta ja sivistyksellisestä järjestelmästä.

Ihmisoikeuksiin perustuen esim. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ei saa vainota eikä syrjiä. Viime aikoina on käyty keskustelua siitä, onko oikeus avioliittoon ihmisoikeus. Artiklassa 16 se on määritelty ihmisoikeudeksi. Siinä määritellään, että jokaisella täysi-ikäisellä miehellä ja naisella on oikeus solmia avioliitto ja perustaa perhe. Samaa sukupuolta olevien avioliittoa ei ainakaan ole suljettu pois, mutta tätä yksityiskohtaa edelleen käytetään lyömäaseena poliittisessa väittelyssä.

http://formin.finland.fi/public/default.aspx?nodeid=42533&contentlan=1&culture=fi-FI

3 kommenttia

Eli siis enemmistön diktatuuria. Heikommat halutaan alistaa.
  • 2 / 3
  • puppeliassi
  • 25.2.2013, 11.42
ja tällähän voidaan esim toisenajattelijoita ei tarvitse suojella, eli jollei määkäse valtion puolesta niin sitten ei kuulu ihmisoikeudet heille. yk ihmisoikeusjulistus oli tosi hyvä, tämä on huono vitsi siihen verrattuna.