Joy Melbourne - Homot radioaalloilla ja netissä

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Sami Mollgren

Australian Melbournessa toimiva JOY 94.9 on yksi maailman harvoista sateenkaarikansan radioasemista, jotka lähettävät ohjelmaansa ympäri vuorokauden netin lisäksi myös radioaalloilla. Suurin osa glbti-ihmisille suunnatuista radioista toimii netissä.

JOY Melbourne aloitti toimintansa maailman AIDS-päivänä, 1. joulukuuta 1993. Alkuun aseman toimiluvat olivat tilapäisiä ja joidenkin muiden toimijoiden kanssa jaettuja. Muita silloisen taajuden 90,7 MHz käyttäjiä olivat muslimien radio ja aboriginaalien radio, joten toiminta oli senkin vuoksi epäsäännöllistä.

Vuonna 2001 JOY sai pysyvän toimiluvan ja seuraavana vuonna se alkoi lähettää ohjelmiaan taajuudella 94,9 MHz, ympärivuorokautisesti. Luvan saamiseksi järjestettiin kampanja, jolla viranomaisille pyrittiin todistamaan, että yhteisö tarvitsee radioaseman. Vuonna 2006 viranomaiset uusivat toimiluvan.

Nykyisin ohjelmatarjonta on hyvin laaja; tarjolla on eri ohjelmissa niin tanssimusiikkia kuin vakavaa keskusteluakin - ja paljon siltä väliltä.

Lähetykset on kuultavissa maailmanlaajuisesti myös Internetin välityksellä. Viime vuosina nettipalveluun on panostettu muutenkin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

JOY on kasvanut toimintansa aikana merkittäväksi toimijaksi Australian sateenkaariyhteisöissä. JOY-radioaseman toiminta perustuu vapaaehtoistyölle ja se määrittelee tehtäväkseen tarjota kanavan lebso- ja homoyhteisöille, mahdollistaa ilmaisuvapautta, murtaa eristäytyneisyyttä ja tuoda esiin glbti-väestön kulttuurisaavutuksia ja pride-henkeä.

Toiminta rahoitetaan sponsorivaroin.

www.joy.org.au
Gay-nettiradiot maailmalla
Radio-ohjelmia netissä myös sateenkaarikansalle

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!