Jonah Mowry - eräs homofobisesti kiusattu nuori

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren
  • 9

Elokuussa teini-ikäinen Jonah Mowry latasi Youtubeen koskettavan videon, jossa hän paperilapuille kirjoitetuin lausein kertoi tarinaansa; kuinka häntä on kiusattu koulun ensimmäisestä luokasta lähtien ja miltä se kaikki on tuntunut.

Jonah oli elokuussa pelko jälleen sydämessään juuri aloittelemassa kahdeksatta luokkaa. Tuolloin hän teki videon, keventääkseen taakkaansa jakamalla tuntemuksensa. Loppusyksystä video on huomattu sosiaalisessa mediassa kansainvälisesti ja Jonah on saanut paljon kannustavaa palautetta rohkeudestaan. Nyt Jonahilla on myönteisempää kerrottavaa.


Murrosikää pidetään usein rankkana elämänvaiheena. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille murrosikä voi olla vieläkin rankempaa, kun huomaa, että itsessä on useimmista kanssaihmisistä poikkeava ominaisuus. Tilannetta pahentaa, jos esimerkiksi ympäristö suhtautuu glbti-ilmiöön torjuvasti.

Koulukiusaamista tapahtuu muidenkin syiden varjolla, mutta yksi merkittävistä syistä on juuri glbti-vähemmistöön kuulumiseen liittyvä kiusaaminen. Moni kiusattu on jopa päättänyt elämänsä.

Uskoa parempaan huomiseen valamaan luotiin runsas vuosi sitten kansainväliseksi levinnyt It Gets Better -kampanja, jossa viestittiin homofobista kiusaamista kohdanneille nuorille, että nuoruusiän jälkeen monet ikävät asiat jäävät taakse.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Internetin sosiaalisessa mediassa on toisinaan harrastettu julmaakin kiusaamista, mutta toisaalta se on osoittanut voimansa myös eräänlaisena vertaistukiverkostona. Mahdollisesti Jonahin tarina on helpottanut muidenkin vastaavassa tilanteessa olevien oloa.

Alkuperäinen video Jonahilta 10.8.2011
Jonah Mowry Twitterissä
Perez Hilton: Bullied Teen Jonah Mowry Is Doing Well And Happy!!!!
Uutinen It Gets Better / kaikki muuttuu paremmaksi -kampanjasta

9 kommenttia

  • 1 / 9
  • Onnellinen mies
  • 5.12.2011, 12.49
KIITOS!
Jonahin videota on katsottu tällä hetkellä yli kaksi miljoonaa kertaa. Eilen illalla katsojaluku oli noin 150 000. Kommentteja video saa aivan jatkuvana virtana. Liki 200 000 on klikannut pitävänsä videosta ja vajaa 10 000 ilmoittanut, ettei pidä.

Valtaosa kommenteista on myönteisiä, mutta joukkoon mahtuu myös hyvin ilkeitä heittoja. Jonkin verran on nähty arveluja, että video olisi näytelty homma.

Oli kyse mistä hyvänsä, niin 14-vuotiaan kaverin kannanotto koulukiusaamista vastaan on tärkeä puheenvuoro.