Jerusalemin pride-tapahtumassa kuohui jälleen

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren

Jerusalemissa järjestettiin pride-tapahtuma perjantaina 10. marraskuuta. Tapahtuma oli alusta alkaen tiukan linjan uskovaisten hampaissa. Suunniteltu paraati jouduttiin peruuttamaan.

Pride herätti vastustusta ääriuskonnollisissa piireissä jo viikkoja ennen tapahtumaa. Mm. ultra-ortodoksijuutalaiset ja muslimit ovat yhteisvoimin toimineet pridea vastaan ja myös kristilliset tahot ovat tuominneet tapahtuman. Jerusalemissa leviteltiin esimerkiksi lentolehtisiä, joissa luvattiin rahaa sille, joka tappaa homon. Äärijuutalaiset ovat myös järjestäneet mellakoita.

Mellakoiden pelossa poliisi pyrki priden järjestäjien kanssa neuvottelemaan, että paraati siirrettäisiin toiseen paikkaan tai myöhemmäksi. Viime vuonna äärijuutalaiset puukottivat viittä paraatiin osallistunutta. Poliisi arvioi, ettei se nytkään pystyisi estämään välikohtauksia, ja vaati priden peruuttamista. Oikeuskansleri ei kuitenkaan vaatimusta hyväksynyt, sillä hän katsoi homoilla olevan laillisen oikeuden ilmaista itseään vapaasti ja osoittaa mieltään.

Torstaina 9. marraskuuta kuitenkin priden järjestäjät, poliisi ja mellakoineen uskonnollisen järjestön edustajat sopivat, ettei mitään paraatia järjestetä. Perusteluna se, että poliittinen tilanne kiristyi vakavasti Israelin tykistön ammuttua vahingossa vastapuolen siviilejä. Paraatin tilalle päätettiin järjestää juhla yliopiston stadionilla, Jerusalemin ulkopuolella. Stadionin tapahtuma oli vahvasti poliisin suojaama.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jerusalemin World Pride -tapahtuman yhteydessä oli tarkoitus järjestää paraati jo elokuussa, mutta se jouduttiin peruuttamaan ja siirtämään myöhemmäksi. Myös viime vuodelle kaavailtu World Pride -tapahtuma peruttiin.

- Keskustelu: Israelissa ultra-ortodoksit vastustavat Gay Pridea
- Keskustelu: Jerusalemin World Pride 2006

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!