Jerusalemin Gay Pride sujui kohtalaisen rauhallisesti

  • Uutinen
  • Pride
  • Juhani Viherlahti
  • 3
Jerusalemin Gay Pride kulkueen lähtö

Jerusalemin Gay Pride sujui rauhallisesti muutamaa pientä välikohtausta lukuunottamatta. Osallistujia oli yli 2 500 henkeä. Lähtöpaikkana oli Itsenäisyyden puisto ja marssi päättyi puistoon Knessetin (Israelin parlamentti) edustalle.

Jerusalemin kaupunki oli huomioinut tapahtuman liputtamalla marssireitin sateenkaarilipuin. Tapahtuman teemana oli "Haluamme muutosta". Knessetin jäseniä vaadittiin edistämään sateenkaari-ihmisiä koskevia lakeja nykyistä paremmiksi.

Israelia pidetään varsin suvaitsevana maana homoja kohtaan. Erityisesti tämä näkyy Tel Avivissa, joka sai vuonna 2011 nimityksen maailman parhaana homokaupunkina. Jerusalem on Tel Avivia huomattavasti konservatiivisempi ja homoille turvattomampi, johtuen erityisesti ultrakonservatiivien juutalaisten suuresta määrästä. Israel poisti homoseksuaalisten tekojen rangaistavuuden rikoslaistaan vuonna 1988.

Jerusalemin torstaina pidetyn Gay Pride paraatin turvallisuuteen oli panostettu merkittävästi. Ennakkoon paraatin järjestäjille oli kerrottu, ultraortodoksien juutalaisten saattavan häiritä kulkuetta. Yksi, oletettavasti äärijuutalainen, heitti hajupommin kulkuetta kohti. Hänet pidätettiin välittömästi. Muutama nainen osoitti mieltään paraatia kohtaan. Myös heidät pidätettiin.

Kulkuetta valvomassa oli satoja poliiseja näkyvästi ja myös siviilipukuisina. Sotilaita oli paikalla aseineen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jerusalemissa toisaalla noin 150 ultraortodoksijuutalaista kokoontui tuomitsemaan homoseksuaalisuuden "inhottavuuden".

Kuvat: Ranneliike.netin avustajalta Jerusalemista

Kokoontuminen Itsenäisyyden puistoon
Kokoontuminen
Kokoontuminen
Sotilaat varmistamassa Pride paraatin turvallisuutta
Poliiseja oli paikalla virka- ja myös siviilipuvuissa varmistamassa marssijoiden turvallisuutta.
Jerusalemin kaupunki oli koristellut marssireitin sateenkaarilipuin.

Jerusalem Postin uutinen Gay Pride -paraatista

3 kommenttia

Seksuaalivähemmistöthän ovat Israelissa vähän samanlaisessa asemassa, kuin Israelin alkuperäisasukkaatkin, palestiinalaiset, eli Länsirannalla Tel Avivin vapaamielisemmässä ghetossa, kun muualla maassa olo ja elo on huomattavasti hankalampaa.

Asukasmäärältään Helsingin kokoisessa Jerusalemissa on yksi ainut pieni, matalan profiilin gay-baari.

Palestiinalaista syntyperää oleva, kuuluisa ja arvostettu toimittaja (sosiaalista media hyödyntävän The Stream -mediaformaatin kehittäjä) ja islaminuskoinen Ahmed Shihab-Eldin uutisoi Huffington Postissa usein gay-aiheistakin, kuten esim. näin:

http://live.huffingtonpost.com/r/segment/aaron-jackson-paints-rainbow-home-across-wbc-/5147889e2b8c2a44240003db

http://live.huffingtonpost.com/r/segment/victory-for-gay-and-lesbian-binational-couples-/51e599ff02a7602877000153

http://live.huffingtonpost.com/r/segment/coming-out-at-work-/517fe621fe34441f3a000094

http://live.huffingtonpost.com/r/segment/nfl-meets-with-gay-rights-groups/516804cb78c90a473600048b

http://live.huffingtonpost.com/r/segment/change-of-heart-on-gay-rights/514b177102a7602087000022

http://live.huffingtonpost.com/r/archive/search/Ahmed%20Shihab-Eldin%20gay

Hän on toki hyvä mediavaikuttaja myös muslimimaailmaan päin ja kävipä hän viime vuonna myös Helsingissä, medialuennoimassa - ja vähän muutakin ; )
http://www.youtube.com/watch?v=DQj7yKkui34

Mukava mies : ) http://www.youtube.com/watch?v=Exv4LuQ9U5c
Helsingin hän mainitsee tässäkin http://www.youtube.com/watch?v=l1XAgYKI46k

Hänen puhettaan uutisoinnissa isän&äidinmaansa tilanteista
http://www.youtube.com/watch?v=Uq3wcE5jr8A

Kommenttia muokattu: 02.08.2013 klo 20:35
Ahmed Shihab-Eldin on Huffington Postin tummatukkainen versio CNN:n hopeahiuksisesta Aderson Cooperista. Molemmat ovat hyvin älykkäitä, sanavalmiita ja varmoja esiintyjiä. Heillä on paljon ikäeroa Ahmed Shihab-Eldin on vasta 29 vuotias ja Aderson Cooper 46 vuotias. Cooper on avoimesti homo. Shihab-Eldin on ilmeisesti hetero.

Päästiinpä kauas otsikon aiheesta.!