Jeppis Pride esillä Ylen ruotsinkielisissä ohjelmissa

  • Uutinen
  • Pride
  • Lassi Valve

Yleisradiossa on käsitelty ensi kesänä Pietarsaaressa järjestettävää pride-marssia ja sen synnyttämää kohua Pohjanmaalla.

Radiokeskusteluun Slaget efter 12 elokuun 21 päivänä osallistui Kaj Heino (RFSL:n Göteborgin osaston johtaja puhelimitse), Anna Bertills (Ruotsalainen kansanpuolue Vaasassa) ja May Gret Axell (Kritillisdemokraatit Vaasassa).

Keskustelijat olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että sateenkaariväellä on oikeus marssia ja osoittaa mieltään.

Heinon mielestä pride ärsyttää niitä, joiden mielestä homoseksuaaleilla on jotain hävettävää; "että kehtaavatkin marssia". Hän kiitteli kuitenkin kaupunkia siitä, että valtavaa edistystä on tapahtunut viimeisen 10 vuoden aikana; jopa kaupunginjohtaja uskaltaa puolustaa tapahtumaa. Sen sijaan hänen mielestään on sietämätön, että jotkut tahot yrittävät kiristää kaupungin yrittäjiä olemaan osallistumatta prideen sillä uhalla, että muuten tuki vedetään pois. Hän ihmetteli myös sitä, että jotkut ihmiset pitävät oikeutenaan puuttua toisten yksityiselämään.

May Gert Axellia häiritsee vain, että paraatissa esiintyy puoliipukeisia miehiä. Mutta, mutta - mikseivät puolipukeiset naiset häiritse sambakarnevaaleissa?

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ja miksi on niina kauheaa, että lapset näkevät paraatin. heino viiittasi myös Suomen allekirjoittamaan Yhdistyneiden kansakuntien lasten oikeuksia koskevaan sopimukseen. Sen mukaan lapsilla on oikeus muun muassa saada tietoa seksuaalisuudesta.

Myös tasa-arvoista avioliitoa sivuttiin. heino totesi, että sateenkaarilasten asema on Suomessa huonompi kuin heteroperheiden.

Kaksi pohjanmaalaista lehteä (Pohjalainen ja Ilkka) oli kieltäytynyt julkaisemaan sateenkaarikansaa käsittelevää sunnuntailiitettä sillä verukkeella, että se saattaisi provosoida jotakuta.

TV5:n Obs-ohjelmaan elokuun 22 päivänä osallistuivat Stig Kankkonen (Kristet ansvar, toimittaja), Lisen Sundqvist ((Jeppis Priden järjestäjä) ja Oscar Ohlis (paikallinen homo).
Yleinen argumentti Priden järjestämistä vastaan on ollut, ettei sitä tarvita Pietarsaaressa, että se on suurkaupunkien juttu, että marssijat tulevat "jostain muualta" (eihän heitä Pietarsaaressa asu..). Ohjelmasaa oli pätkä, jossa Ingebo Lindroos puhalsi sateenkaaripalloja Pietarsaaren torilla ja kysyi asukkaiden mielipiteitä. Yleensä ok; yksi mies vain piti tapahtumaa provokaationa ja väitti järjetäjien tulevan jostain muualta.

Sundqvistin mielestä uskovaiset ja homot asetetaan tarpeettomasti vastakkain. On prideen osallistuvia kristittyjä ja homoja, jotka eivät missään tapauksessa osallistu.

Pohjanamaan väitetystä taantumuksellisuudesta ja jälkeenjääneisyydestä kaikki sanoutuivat irti. Kankkonen mainitsi, että 75 ranskalaisessa kaupungissa Pariisi mukaan lukien osoitettiin mieltä tasa-arvoista avioliittoa vastaan, eikä Pariisia voi väitää jälkeenjääneeksi.

Haasattelupätkässä eräs uskovainen pedersöreläinen väitti homoseksuaalisuutta luonnottomaksi, mikä tietysti kuohutti tunteita. Myös pohjalaislehtien torjuva asenne yllä mainittuun sunnuntailiitteeseen synnytti keskustelua.

Ohjelman vetäjänä oli Freddi Wahlström.

Edellinen uutinen Ranneliikkeessä

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!