Jani Toivola isänpäivän haastattelussa Helsingin Sanomissa

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Juhani Viherlahti
  • 1

Jani Toivola kertoo haastattelussa isyytensä olevan syy siihen, ettei hän pyri eduskuntaan enää seuraavalle kaudelle.

Toivola on piakkoin vuoden täyttävän pikkutytön isä. Hän viettää nyt ensimmäistä kertaa isänpäivää.

Toivola ilmoitti jonkin aikaa sitten, ettei eduskunta ole hänen tavoitteensa ensi vaaleissa. Hesarin haastattelussa hän painottaa lapsen tarpeiden menevän edelle poliitikon tehtävästä.

Hänen mielessään vuosia sitten ei ollut sellaista vaihtoehtoa, että hän voisi olla lapsen isä. Hän oli nähnyt esteeksi homoutensa ja sen, että hän on mies.

Muutama vuosi sitten hän kertoi julkisesti haaveestaan saada oma lapsi. Vuosi sitten tuo haave tuli todeksi. Siitä hän tuntuu olevan hyvin onnellinen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Toivola haluaan, että perhekäsitys tuotaisiin tässä yhteiskunnassa tähän päivään ja olevaan todellisuuteen niin lainsäädännön kuin yhteiskunnan palveluiden tasolla. Isien etuudet on sidottu vielä nykyisin äitiin. Niiden saaminen edellyttää myös, että vanhempien on asuttava samassa osoitteessa.

Isän malli ja mieskuva on muuttunut vuosikymmenten kuluessa huomattavasti aiempaa pehmeämmäksi, Toivola toteaa. Silloin joskus isän ei ollut sopivaa ottaa lasta edes syliinsä. Nyt isä voi jäädä lapsen kanssa kotiin.

HS: Jani Toivolan isänpäivän haastattelu

1 kommenttia

Kysyin tuntemaltani miesparilta heidän tuntemuksiaan omasta vanhemmuudestaan. Heillä on kaksi omaa pientä lasta. Sain vastaukseksi, että "vanhemmuus ja isyys on ihan mielettömän positiivinen asia. Siihen liittyy monia upeita asioita." Heidän mielestään lasten kiukuttelut ja muutkin hankaluudet kestää hyvin, kun toisella puolella ovat nuo kaikki hyvät asiat.

Kysyin, että miksi juuri oma biologinen lapsi on niin tärkeä. Pienen pohdinnan jälkeen tuli vastauksena se, että on jotenkin tärkeää, että omasta itsestä jotakin (geenit?) jatkuu.

***

Keskustelussa homoisyydestä ja homoisistä on hyvä muistaa myös niitä miehiä, jotka ovat olleet avioliitossa, ja jossa on syntynyt lapsia. Myöhemmin he ovat päättäneet kuitenkin elää itselleen luonteenomaisella tavalla liitossa miehen kanssa. Isyys ja vanhemmuus säilyy siitä huolimatta. Se kuinka se toteutuu vaihtelee. Avioeron yhteydessä lapset ainakin aikaisemmin määrättiin useimmiten äidille. Jos esimerkiksi äiti halusi olla hankala ja kostaa miehelleen homouden vuoksi, lasten ja isän välinen suhde saattoi olla muuttua vaikeaksi tai jopa mahdottomaksi. Isänpäivä voi olla tuon kokeneelle isälle katkera päivä.