Jälleen Stuttgartissa: "Perhearvoilla" homoja vastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1
Välähdys youtube-videosta

Stuttgartissa järjestettiin lauantaina jo neljäs "suurmielenosoitus" puna-vihreän aluehallinnon opetussuunnitelmia vastaan. Puolueista mukana olivat uusi AfD eli Vaihtoehto Saksalle, kristillisdemokraatit ja ensi kertaa islamfundamentalistit.

Lounais-Saksassa Baden-Württembergin osavaltiossa, Stuttgartin ympäristössä, on jo pitkään vellonut kiista koulujen opetussunnitelmista. Puna-vihreä paikallishallitus on halunnut kouluihin seksuaali- ja suvaitsevaisuuskasvatusta. Konservatiivit ovat nousseet vastarintaan. He näkevät, että tällaisilla opetususnnitelmilla edistetään homoseksuaalisuutta ja vähätellään "perhearvoja" eli kristillisen perheen merkitystä. Kaksi vastakkaista suuntausta: perhearvot - homojen oikeudet.

Viime vuonna Stuttgartissa oli useita suurmielenosoituksia paikallishallinnon koulutusuudistuksia vastaan. Viimeisin "suurmielenosoitus" oli sadesäässä lauantaina Stuttgartin Schilleraukiolla. Nyt mukana oli uusi, vuonna 2013 perustettu AfD-puolue, vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland). Se on hengeltään samaa joukkoa kuin englantilainen David Cameron puolueineen ja Soinin perussuomalaiset. Lauantain mielenosoituksessa oli mukana perinteisesti myös Saksan kristillisdemokraatit CDU. Uutena joukkona oli paikalla myös islamfundamentalisteja.

Paikalla oli n. 700 ihmistä ja kaikkiaan 17 uskonollista ja oikeistolaista ryhmää. . Puheissa vaadittiin homo- ja transasiat pois kouluista, samoin suvaitsevaisuuskasvatus. Tyypillisiä sanontoja olivat "perheiden puolesta" ja "kulttuuritaistelu". Myös tämä lause kuultiin: "Perhe on johtoajatuksena perustuslaissamme". "Gender-ideologia" (tarkoittanee: sukupuolierojen vähätteleminen ja häivyttäminen) on myrkkyä konservatiiveille. Uhkana yhteiskunnalle ovat homojen oikeudet kuten homoavioliitot ja syrjinnän vastustaminen. Sen sijaan vaadittiin uskovaisten syrjinnän lopettamista. Mielenosoituksessa puhuneiden mukaan homouden suosiminen on jo levinnyt laajalle Euroopassa, yli valtioiden rajojen,.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Lauantaina paikalla oli entiseen tapaan myös vastamielenosoittajia. Ne olivat pääasiassa nuoria opiskelijoita ja poliittisten puolueiden nuoria. Vastamielenosoittajia oli satoja. Osa toimi varsin räväkästi ja poliisi vei n. 100 henkeä väliaikaisesti rauhoittumaan.


1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Jorma Hentilä
  • 30.6.2014, 10.46
Kristillisdemokraatit ovat jakaantuneet asiassa. CDU:n aluejärjestön puheenjohtaja on homomies, joka tukee osavaltiohallituksen aietta ja edustaa vähemmistön näkemystä. Mielenosoituksen - myös aikaisempien vastaavien - yhtenä pääpuhujana taas oli CDU:n alueorganisaation varapuheenjohtaja, jolla on takanaan alueen kristillisdemokraattien enemmistön tuki.

PS. Alternative fûr Deutschland (AfD) perustettiin 2013; tekstiin on siis lipsahtanut kirjoitusvirhe