Jakautunut Eurooppa: Homohäitä ja pidätyssellejä

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006
  • 20

Ranskassa kansalliskokous on hyväksynyt homojen ja lesbojen avioliiton. Kuitenkin kansan keskuudessa tässä asiassa oli selvä kahtiajakautuminen. Kahtiajako on arkea myös Euroopan valtioiden kesken. Joissakin maissa homoparien avioliitto on jo täysin normaalia, eikä sitä aseteta enää kyseenalaiseksi. Toisissa maissa homoja ja lesboja uhataan väkivallalla ja raahataan pidätysselleihin.

Hollanti sai ensimmäisenä homoavioliiton vuonna 2001. Homot ja lesbot saivat samat oikeudet ja velvollisuudet kuin heteroparit. He saivat myös adoptio-oikeuden. Vain ulkomaisten lasten adoptio puuttuu laista. Pelättiin, että monet maat kieltäytyvät kokonaan adoptioista, jos homot ja lesbot voivat adoptoida. Vuonna 2008 lakia kuitenkin muutettiin niin, että myös ulkomainen adoptio on mahdollinen.

Espanja tuli myös eturivissä. Vuonna 2005 homojen avioliitto sallittiin, samoin adoptio. Sosialistinen pääministeri José Luis Rodríguez Zapatero vei lain läpi, vaikka katolisen kirkon ja konservatiivien vastustus oli vahva. Nykyinen kansanpuolueen pääministeri Mariano Rajoy vei asian kuitenkin perustuslakituomioistuimeen. Sieltä tuli päätös marraskuussa 2012: ei aihetta muuttaa lakia. Vuoden 2011 loppuun mennessä oli solmittu 22 000 homoavioliittoa.

Englanti sai rekisteröidyn parisuhteen vuonna 2005 (civil partnership). Juuri nyt on käynnissä lakiuudistus, jossa homoparit voivat solmia avioliiton. Alahuone on sen jo hyväksynyt. Myös kirkollinen siunaaminen on mahdollinen. Civil partnership on ollut mahdollinen myös heteropareille.


Italiassa tilanne on aivan erilainen. Homopareja ei valtio vahvista millään tavalla. Homoparit eivät voi adoptoida lapsia, ei edes perheen sisäistä adoptiota. Kuitenkin homo- ja lesboparien oikeuksista keskustellaan kaiken aikaa. Kun marraskuussa 15-vuotias nuori homo teki itsemurhan, tieto kiiri läpi maan ja herätti kovan keskustelun. Kansan enemmistö haluaisi antaa homopareille ainakin rekisteröidyn parisuhteen, mutta se on kaatunut poliitikkojen ja Vatikaanin vastustukseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Puola ei myöskään saanut rekisteröityä parisuhdetta, kun asiasta runsas viikko sitten äänestettiin. Maa on vahvasti katolis-konservatiivinen. Nyt odotellaan, että liberaalikonservatiivinen pääministeri Donald Tusk tuo uudelleen parlamenttiin lakiesityksen rekisteröidystä parisuhteesta. Puolassa kuitenkin vältetään sanaa ”aviolitto”. Kyseessä on pikemminkin sopimus, jossa määritellään puolisoiden asema esim. asuntokaupoissa ja muissa sopimustilanteissa.

Venäjä on täysin toisenlainen. Siellä ihmiset heti pidätetään, jos he uskaltavat lausua ”Homoseksuaalisuus on normaalia”. Useilla Venäjän alueilla on jo voimassa ns. homopropagandalaki, jolla estetään kaikki tiedon levittämien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Nyt lakia yritetään saada koko valtakunnan laajuiseksi. Lähes kaikki homojen ja lesbojen mielenilmaukset ovat päättyneet pidätyksiin. Usein kansallismieliset ja ortodoksiset joukkiot hyökkäilevät mieltä osoittavien kimppuun. Vaikka homoseksuaalisuus on ollut laillista vuodesta 1993 alkaen, kaikki yritykset järjestää pride-paraateja ovat päättyneet käsirysyyn ja pidätyksiin.


Seta vetoaa presidentti Niinistöön

Juuri tällä hetkellä presidentti Niinistö on Venäjän vierailulla. Seta kehotti tänään Niinistöä ottamaan esiin presidenttien välisessä keskustelussa Venäjän ihmisoikeustilanteen, joka vaikuttaa huolestuttavalta. Seta vaatii presidentti Sauli Niinistöä nostamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia loukkaavan lakihankkeen keskusteluaiheeksi, kun hän tänään keskustelee presidentti Putinin kanssa Moskovassa. Näin Niinistö voi toimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta.

Jo aiemmin muun muassa Pietarissa voimassa oleva laki on johtanut syrjintään ja väkivaltaan sekä ihmisoikeustoimijoiden pidätyksiin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt pitävät lakia vaarallisena koko toiminnalleen ja omalle turvallisuudelleen. Seta vaatii, että periaatteessa Suomen olisi tarjottava oikeuskäytäntömme perusteella homovastaisen lain vuoksi turvapaikka seksuaalivähemmistöihin kuuluville ja vainon kohteeksi joutuville venäläisille.

20 kommenttia

  • 1 / 20
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 12.2.2013, 19.11
Seta voi vaatia ihan vapaasti, mutta Setankin kannattaisi muistaa, että Suomen presidentti vaihtui vuosi sitten. Suomen presidenttinä ei ole enää Setan talutushihnassa kulkenut Halonen.
Ja silti Niinistö ei ole homofobisen nettitrollin talutushihnassa.