Jaettu Berliini oli rinnakkaissuhteiden kaupunki

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 1

Media muistelee Berliinin muurin rakentamista 1961.

Muurin vakiinnuttua länsikansalaisille oli luotu monimutkaiset säännöt oikeuksista käydä idässä. Länsiberliiniläiset tarvitsivat erityisen luvan, joka oli haettava etukäteen DDR:n yhteystoimistoista lännessä. BRD-kansalaiset ja muut länsikansalaiset saattoivat käydä päivävierailuilla Itä-Berliinissä. (Tietenkin saattoi hankkia ihan vierailuviisumin, jolla sitten saattoi olla useita päiviä idässä. Vierailuviisumi edellytti kuitenkin hotellivarausta ja sen maksamista länsirahalla.) Päivävierailuilta BRD-kansalaisten ja ulkomaalaisten piti palata Länsi-Berliiniin keskiyöhön mennessä, länsiberliiniläiset saattoivat viipyä kahteen saakka.

Useimmille länsiberliiniläisille Itä-Berliini pysyi vieraana, etenkin jos sukulaisia ei ollut. Korkeintaan käytiin ostamassa Friedrichstrassen asemalta viinaa hieman halvemmalla kuin lännestä. Idän kenttää käytettiin lomalentoihin, mutta sinne mentiin suljetulla bussilla Rudowin kautta.

Mutta monet homot pääsivät idän makuun. Länsiystävät olivat korkeassa kurssissa idässä, länsituttavuus merkitsi joka tapauksessa jonkinlaisia taloudellisia etuja, edes muutamia lantteja. Ja tietenkin länsiystävyydet tarjosivat mahdollisuuden kysellä olosuhteista ja saada ensikäden tietoja. DDR:n kansalaisten länsitiedot ovat huonoja, televisiosta huolimatta.

Asian toinen puoli on se, että rehellisyys oli näissä suhteissa usein kaukana. Ainakaan pinallisemmissa suhteissa kumpikaan osapuoli ei usein antanut todellista kuvaa esimerkiksi asemastaan tai olosuhteistaan. Eihän juttuja voinut tarkistaa.

Tietenkin oli tosirakkauksia. Länsiystävä saattoi vaivatta kustantaa Intershopin kautta ystävälleen jopa länsiauton. Yhden tällaisen länsiauton omistajan tapasinkin. Itä ei perinnyt lahjaveroja tai muuta. DDR oli valuutan tarpeessa ja länsitavarankin kaupasta Intershop keräsi rahaa idän kassaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ja idässä saattoi länteläinen käydä pitämässä hauskaa vaarantamatta pitkäaikaisempia suhteita lännessä. Lännen suhteelle tällaisista matkoista ei useimmiten kerrottu. Idässä tilanne oli tässäkin aiheessa länttä julmempi. Idän valuuttaoloissa kahden itäläisen parisuhteen toisen osapuolen oli parasta vain hyväksyä se, että oma rakas tapaili länsivierasta. Lahjoista tai valuutasta hyötyivät molemmat. Rahalla saattoi ostaa esimerkiksi kahvia valuuttakaupasta .

Rajan ylittävät ystävyydet olivat parhaimmillaan henkistäkin tukea vaikeissa oloissa eläville, pahimmillaan imperialistista ryöstöviljelyä.

DDR oli 70-luvulta alkaen sallinut muutaman homobaarin. Sellaisena muistetaan mm Altberliner ja Schoppenstube, molemmat Schönhauseralleen alueella. Siitä oli tullut idän ”pieni länsi”.

Joskus DDR-kansalaiset ja etenkin muiden sosialististen maiden turistit yrittivät itäberliiniläispaikoissa feikata olevansa lännestä. Ideana oli esimerkiksi nauttia tarjoilusta, jota DDR-kansalainen tarjoaisi vastapalveluksen toivossa. Siksi oli parasta lähteä rajalle saattamaan. Jos vieras tosiaan menisi keltaisen viivan yli ja häviäisi rajatarkastusrakennukseen, hän oli aito eikä feikki.

Suomalaiset saivat vuonna 1987 lisää oikeuksia Itä-Berliinissä. Kalevi Sorsa oli neuvotellut Suomelle viisumivapauden, ainoana kapitalistisena maana. Suomalaisilta ei enää peritty viisumimaksua ja DDR-rahan pakkovaihto jäi historiaan. Sen jälkeen idässä kannatti poiketa noin vain. Kun Suomen passia piti nähtävillä, rajamiehet poimivat jonosta ja pääsi oitis läpi. Samalla paluuaika siirtyi kahteen.

Tietenkin DDR:n turvallisuuspalvelu piti homopaikkoja silmällä. Varmasti vakiovieraista oli hyvätkin tiedot.

Kun muuri sitten vähän yllättäen avautui, rinnakkaisuhteita idässä ylläpitäneille läntisille tuli joskus käytännön ongelmia. Itse en kyllä sano kuuluneeni tuohon porukkaan. "Ostbuubet" ilmaantuivat ovien taakse, jos oli antanut osoitteen. Heille piti ostaa lahjoja tai ainakin tarjota ruokaa. Kaupunki onneksi antoi sata dmarkkaa tervetulorahaa.

Joissakin tapauksissa tietenkin ties minkälaisina kihoina idässä esiintyneet jäivät kiinni puheistaan. Tai itähomon länsiystävän ovea tuli avamaan vaimo, joka kysyi, että ketäs etsitään.

1 kommenttia

1980-luvun alussa etsin opiskelupaikkaa kesän kielikursseille. Länsi-Berliinistä ei aluksi löytynyt, mutta Itä-Berliiniin olisin päässyt. Jos olisin mennyt, minulla olisi nyt ehkä Stasi-kansio DDR-arkistoissa. Opiskelupaikka löytyi sitten kuitenkin läntisestä Berliinistä.

Itse kävin Itä-Berliinin puolella ensi kertaa vuonna 1982. Länsi-Beriinistä pääsi helposti rajan yli. Metro pysähtyi Friedrichstrassella. Oli vaihdettava minimi valuuttamäärä (varmaan 20-30 Saksan markkaa). Sitä rahamäärää ei millään saanut kulumaan, kun esim. olut maksoi muutamia kymmeniä pfenninkejä. Länteen rahaa ei saanut viedä, joten annoimme ne ohikulkijoille. Katukuvan ankeus oli kyllä ahdistava. Kävimme ainakin yhdessä homopaikassa, olikohan se Schoppenstube. Siellä vastaanotto ja ilmapiiri oli paljon parempi kuin Länsi-Berliinissä. Länsi-Berliinin puolella homobaareissa saksalaiset olivat keskenään tai sitten he luikahtelivat tuon tuosta pimeään huoneeseen pikaseuraa etsimään. Seksi oli pääasia. Länsi-Berliinin asema toi mieleen maailmanlopun tunnelmia ja homot elivät kuin viimeistä päivää.

Kun muuri murtui, tapahtumia voi kuunnella radiosta RIAS Berliinin kautta. Asema kuului päiväsaikaan aika hyvin. Jatkuvasti kerrottiin liikennneruuhkista ja jonoista eri puolilla Länsi-Berliiniä. Nettiä ei ollut eikä voinut seurata sanomalehtiä.


Muurin murtumisen jälkeen kerrottiin itäisen Berliinin homoista, jotka lähtivät valloittamaan Länsi-Berliiniin homopaikkoja. Rahaa ei ollut juuri nimeksikään, ja tunnelma oli heitä kohtaan hyytävä. Meni vuosia ennen kuin henkiset raja-aidat alkoivat madaltua.