Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa piispa Samuel Salmi muistutti saarnassaan niistä joiden ääni yhteiskunnassa kuuluu huonosti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Itsenäisyyspäivän ekumeenisessa juhlajumalanpalveluksessa saarnasi Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi. Saarna oli julistus paremman Suomen puolesta.

Piispa Samuel Salmen mukaan kansakunta kunnioittaa menneisyyttään, mutta samalla se katsoo eteenpäin. Yhteiskunnan todellisuutta on monikulttuurisuus ja moninaisuus. Menestyksemme yksi osatekijä on, että olemme voineet yhteiskunnassa kuulla kivun ääntä. Kivun ääntä on kuultu siellä, missä tasa-arvoa on loukattu tai yhdenvertaisuutta pidetty toisarvoisena. On voitu tehdä korjauksia lainsäädäntöön ja aineellisen hyvinvoinnin tasaamista. Itsenäisyyteemme kuuluu se, että annetaan arvo toiselle silloinkin, kun mielipiteiden tasolla kuljetaan eri suuntiin.

Yhteskunnassa on kuitenkin vielä paljon kipua. Pahinta on niiden kipu, joiden ääntä ei enää pystytä erottamaan. Koko ajan on oltava valppaana, etteivät nämä heikot signaalit jää kokonaan kuulematta. Heikosti kuullaan ääniä joistakin yhteiskunnan ikäryhmistä. Vanhukset näkevät, miten heille tarjottu apu vähenee. Työikäisillä uupumus lisääntyy ja lapsiperheillä on ongelmia toimeentulon ja perheelle omistetun ajan suhteen. Lasten ja nuorten ongelmat ovat lisääntymässä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tarvitaan uusi visio. Yhtenäiskulttuuria ei enää ole. Hiljaista kipua kuullaan vain, kun halutaan kuunnella ihmistä ja luontoa. Tähän tarvitaan kaikkia: mediaa, kansalaisjärjestöjä, herätysliikkeitä ja poliittista toimintaa. Tarvitaan arvojen keskinäistä kunnioitusta.

Piispa Samuel Salmi on syntynyt vuonna 1951 Muoniossa. Pohjoinen maisema ja pohjoisen ihmiset kuuluivat myös hänen tämänpäiväisessä saarnassaan. Hänestä tuli Oulun hiippakunnan piispa vuonna 2001. Keväällä 2011 hän ilmaisi selkeän tukensa homoseksuaalisille ihmisille kirkon jäseninä.
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/piispa-samuel-salmi-homoseksuaaleilla-taydet-oikeudet-kirkossa/415910/

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!