Israelilaistuomari tunnusti kaksi naista viisivuotiaan äideiksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 1

Israelilainen lesbopariskunta, joka vuonna 2007 sai keinohedelmöityksellä lapsen, on onnistunut saamaan tuomioistuimen tunnustamaan molemmat naiset lapsen äideiksi.
Tapahtumat saivat alkunsa Israelin sisäministeriön tunnustettua ainoastaan lapsen synnyttäneen naisen äidiksi, vaikka hedelmöitetty, synnyttäneen naisen kohtuun laitettu munasolu kuului naisen kumppanille.

Israelin hallitus kehotti sitä naista, jota ei ollut tunnustettu äidiksi, adoptoimaan lapsen äitiyden tunnustamiseksi, mutta lesbopari kieltäytyi menettelystä pitäen sitä epäoikeudenmukaisena.

Ramat Ganin tuomari Alyssa Miller tuki perheen oikeuksia antamalla päätöksen, jossa molemmat naiset tunnustettiin lapsen äideiksi ilman, että he joutuvat hakemaan adoptio-oikeutta. Tällaisen menettelyn vaatiminen olisi loukannut parin oikeuksia ja olisi ollut kaiken logiikan vastainen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Israelin seksuaalivähemmistöjä edustavat järjestöt ovat juhlineet päätöstä huomauttaen sen olevan ennakkotapaus.

Universo Gay (Epanja)

1 kommenttia

Hieno asia! Eli noin mukavasti lapsella kaksi biologista vanhempaa naisina.

Harmi kun miehillä on niin vähäinen biologinen rooli lasten tekemisessä ja synnyttämisessä, niin ei tuonkaltaista menettelyä voi kaksi miestä käyttää.