IS: Jaana Pelkonen ei aio naimisiin ennen lakimuutosta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 17

Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok) ei aio avioon ennen kuin Suomessa on tasa-arvoinen avioliittolainsäädäntö. Pelkonen kihlautui loppuvuodesta 2012 hävittäjälentäjänä työskentelevän Niko Ahon kanssa.

Pelkosen periaatepäätöksestä kertoi Ilta-Sanomat.

- Häät on sitten, kun meillä on Suomessa tasa-arvoinen avioliittolaki. Mennään naimisiin, kun kaikki muutkin voivat mennä, eli sitä odotellessa, Pelkonen sanoo Ilta-Sanomille.

Pelkonen perustelee ratkaisua henkilökohtaisella suhteellaan lakiuudistukseen. Pelkonen on kannattanut näkyvästi avioliittolain uudistamista ja tukenut muutenkin hlbti-vähemmistöjen puolesta tehtävää työtä. Pelkonen oli tammi-helmikuun vaihteessa järjestetyn Lahti Pride -tapahtuman suojelijana.

Pelkonen kertoo Ilta-Sanomille, että lähiviikkoina eduskunnan lähetekeskusteluun tulevan lakialoitteen saama vastustus tuntuu välillä turhauttavalta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Kun joku asia on aina ollut itselle niin itsestäänselvyys, niin välillä tuntuu siltä, että tämän asian olisi pitänyt olla hoidettu jo ajat sitten, sanoo Pelkonen Ilta-Sanomille.

Ilta-Sanomat haastatteli Pelkosta maanantaina valtiopäivien avajaisten iltajuhlassa Kansallisoopperassa.


Vuonna 2011 kansanedustaja Anni Sinnemäki (vihr) liittyi "naimalakkoon" ja lupasi, ettei mene naimisiin ennen kuin Suomessa avioliitto on mahdollinen samaa sukupuolta oleville pareille. Sinnemäen osalta kampanja päättyi kuitenkin maaliskuussa 2012 naimisiinmenoon.

IS: Jaana Pelkonen: Ei naimisiin ennen lakimuutosta

17 kommenttia

  • 1 / 17
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 5.2.2014, 1.06
Mitäs Jaana Pelkonen sanoo niille, jotka haluavat mennä esim. sisaruksensa kanssa naimisiin? Jos hän lupauksensa aikoo pitää, niin saa luultavasti odottaa aika kauan, ennen kuin pääsee naimisiin, sillä vaikka "tasa-arvoinen" avioliittolaki säädettäsiinkin, niin silti kaikki eivät voi mennä naimisiin keskenään.
Sisaruksethan ovat jo valmiiksi sukulaisia keskenään. Kuten myös vanhemmat lapsilleen ja toisin päin. Eihän ole tarvetta vahvistaa tällaista vahvaa sukulaisuutta enää erityisellä sopimusjärjestelyllä. Vai miksi sinä EAH koet tarvitsevasi vielä lisäksi avioliittojärjestelyä lähisukulaisesi kanssa?

On se kiva kun maailman myrskyissä on jotain pysyvää: EAH:n paikalleen juuttunut grammari.