Ilta-Sanomat: Homoseksuaalisuus kiinalaisten matkustamohenkilökunnan irtisanomisperuste Finnairilla vuosituhannen vaihteessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Ilta-Sanomat kertoo, että vuosituhannen vaihteen paikkeilla Finnairin kiinalaisilta lentoemänniltä ja stuerteilta kiellettiin työehdoissa "moraaliton käytös" - käytännössä homous sekä sen lisäksi esimerkiksi lakkoilu, raskaus tai luvan hakeminen naimisiinmenoon ei-kiinalaisen kanssa.

Finnairin mediasuhteista vastaava johtaja Päivyt Tallqvist vastasi Ilta-Sanomille ensin, että väitteet ovat hänelle uusia. Myöhemmin Tallqvist kertoo lehdelle kyseisen vanhan sopimuksen heijastelevan silloisia kiinalaisia käytäntöjä. Tallqvist toteaa kyseisten ehtojen poistuneen vuosia sitten, eivätkä ne hänen mukaansa olleet Finnairin haluamia.

Kiinan työlainsäädäntöä on uudistettu viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja työntekijät ovat saaneet lisää oikeuksia. Esimerkiksi homoseksuaalisuuden käytännössä kieltävä kohta on Tallqvistin mukaan nykyään historiaa.

- Työntekijän seksuaalinen suuntautuminen on hänen oma asiansa, eikä vaikuta millään tavalla lentämiseen Finnairin lennoilla, sanoo Tallqvist Ilta-Sanomille.

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistyksen työehtoasioista vastaava sopimussihteeri Anu Hietala katsoo, että tiedot Finnairin takavuosien työehdoista ovat pöyristyttäviä. Hietala kertoo lehdelle tiedossa olleen, että kiinalaistyöntekijöiden palkka - noin 300 euroa - ei vastaa suomalaistyöntekijöiden palkkoja.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Mutta se, että siellä on ehtoina suoranaisia ihmisoikeusloukkauksia ja alla Finnairin allekirjoitus, on ällistyttävää, Hietala sanoo Ilta-Sanomille.

Hietala katsoo, että kiinalaisten asetusten noudattaminen ei käy selitykseksi. Hän pohtii Ilta-Sanomien haastattelussa, että jos Kiinasta olisi ilmoitettu, että ainoastaan lapsityövoimaa on saatavilla, niin olisiko siihenkin lähdetty.

Finnair kamppailee talousvaikeuksissa ja on pyrkinyt löytämään säästöjä, esimerkiksi palkkaamalla henkilökuntaa Suomen asemesta alempien palkkojen maista.

Ilta-Sanomat: Tässä on Finnairin riistosopimus vuodelta 2002 – lentoemänniltä kiellettiin raskaus ja homoseksuaalisuus

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!