IL: Jari Sillanpään epäillään autoilleen huumausaineen vaikutuksen alaisena

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 5
Jari Sillanpää Vain elämää -risteyllä Virossa elokuussa 2017. (kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva)

Jari Sillanpäätä epäillään huumausaineen vaikutuksen alaisena ajamisesta. Iltalehti kertoo hänen kärynneen tiistai-iltana Helsingin keskustassa kotinsa lähellä Lönnrotinkadulla törttöiltyään autolla.

Iltalehti kertoo huume-epäilyn koskevan amfetamiinia.

Poliisista vahvistetaan tapaus lehdelle, mutta ei kuljettajan henkilöllisyyttä. Lehden mukaan tapahtumapaikalla oli silminnäkijöitä.

Sillanpään on määrä aloittaa syyskuun lopulla konserttikiertue. Laulajaa nähdään myös parhaillaan esitettävällä Vain elämää -tv-sarjan uusimmalla tuotantokaudella.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 1995 tangokuninkaaksi kruunattu Sillanpää kertoi keväällä 2006 Nelosen Tuomas & Juuso Experience -ohjelmassa, että hänen silloin hiljattain päättynyt parisuhteensa toinen osapuoli oli mies. Sillanpää halusi kertoa seksuaalisesta suuntautuneusuudestaan jo uransa alkuvaiheissa, mutta mediat toppuuttelivat.

IL: Jari Sillanpää kärysi amfetamiinista - poliisi pysäytti liikenteessä

5 kommenttia

Taisi olla sen uran lakipiste sitten hetkeä ennen tuota käryä - mikäli lehden tiedot todella pitävät paikkansa.

Sanonpa, että kolhu maineessa olisi jäänyt pieneksi, jos tötöily olisi tapahtunut jossain muussa yhteydessä kuin auton ratissa. Liikenteessä riskeeraa paitsi itsenä myös muut.
  • 2 / 5
  • 1965
  • 13.9.2017, 18.38
Pöhöttynyt olemus viestii elämäntapamuutoksesta, jonka kiemurat maestro itse tietää parhaiten. Minulla on sellainen mielikuva, että Sillanpään muutos alkoi Virolaisen miesystävän myötä. Se suhde lienee loppunut. Amfetamiini on ollut monen artistin koukuttaja, koska se poistaa väsymyksen ja energiaa löytyy vaikka muille jakaa. Sillä on vaikutuksensa myös seksuaalisena stimulanttina. En tuomitse enkä moralisoi. Toivon että kaikki kääntyy parhain päin.

Mieleni on muuttunut. - Tuomitsen jyrkästi!

Kommenttia muokattu: 27.03.2018 klo 12:03