Ihmisoikeudet ja tasa-arvo olivat unohtua Kultaranta 2014:ssa

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 4
Martti Koskenniemi nosti esille tasa-arvon ja heikoimpien tukemisen.

Konsensuksen ytimeen nousevan maanpuolustuksen varjossa Kultaranta 2014 seminaari tarjosi oikeistolaista yhteiskuntanäkemystä. Tasa-arvo ja ihmisoikeuskysymykset saivat sijaa lähinnä kommenttipuheenvuoroissa. Kansainvälisen oikeuden asiantuntijana tunnettu professori Martti Koskenniemi piti tulisieluisen puheenvuoron maan arvoista kritiikkinä Matti Apusen yhteenvedolle
yhteiskunnan tarpeista. Ilman Koskenniemeä heikoimpien tukeminen ja tasa-arvoon pyrkiminen olisi ehkä jäänyt koko seminaarin perinnöstä.

Apunen oli löytänyt viisi arvoa. Ne olivat tehokkuus, säätelyn poisto, vahva johtajuus, asiantuntijapohjainen päätöksenteko ja hyveellisyys, ymmärrettynä itsekseen pärjäämisenä. Koskenniemi ei arvoja tuntenut omikseen ja epäili, ettei suuri osa Suomen kansastakaan tuntisi, vaan kokisi vaikeiksi. - Nämä viisi arvoa toivat esiin merkittävän suomalaisen kansanosan, varsinkin eliitin arvomaailmaa, hän sanoi. - Emme voi lähteä täältä, ottamatta esiin muita näkökohtia, jotka ovat syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa, sanoi Koskenniemi. Hän mainitsi heikoimpien tukemisen, haavoittuneiden auttamisen ja tasa-arvoon pyrkimisen.

Koskenniemi tarttui myös ns kovien arvojen markkinointiin nuorisoilmiönä. Hän kertoi, että hänellä on kaksi opiskeluikäistä lasta. Heidän ja muiden opiskelijoiden ajatusmaailmassa hän ei ollut niinikään tavannut "iloista yrittäjämieltä" kuin solidaarisuutta, globaalisuutta, huolta ympäristöstä ja huolta ongelmista, jotka jatkuvan kasvun ideologia on aiheuttanut.

Koskenniemi kertoi, että Apusen työryhmässä Päivi Mattila ja Elina Vuola olivat ottaneet esille mm ihmisoikeusaihepiiriä.

Koskenniemi huomautti, että poliittisen järjestelmän toimivuudessa on ennen kaikkea kysymys siitä, että eri tavalla ajattelevat ihmiset, joiden intressit ovat ristiriidassa, kykenevät tulemaan yhteen ja päättämään asioista sellaisella tavalla, joka on koko sen yhteisön ja ympäröivän maailman hyväksi.

Pekka Haavisto sanoi, että Venäjää pitäisi käsitellä enemmän ihmisoikeuskysymyksenä, ympäristökysymyksenä, tiedotusvälineiden vapauskysymyksenä ja demokratiakysymyksenä kuin puolustuskysymyksenä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Susanna Kuparinen totesi paneelipöydästa kuuluneen syyllistämistä. Hyvinvointivaltio pitää pelastaa lopettamalla se. Kuparinen huomautti ikävien ratkaisujen tekeminen mainitun, mutta niitä ei yksilöity. Lakkautetaanko siis nuorisotalot vai heitetäänkö mummot kadulle?

Malliksi tarjottua Viroa Kuokkanen ei pitänyt Suomelle hyvänä kohteena. Siellä jätetään lapsia kaatopaikalle kun ei pystytä heitä ruokkimaan

Päivän isäntä mainitsi ihmisoikeudet oudoksuessaan median kiinnostuksia valtiovierailuilla. Tiedotusvälineet - suomalaiset kai - olivat valtiovierailun aikana Venäjällä tivanneet, miten ihmisoikeuksia oli otettu esille. - Niinistö huomautti, että Suomen antaa kehitysyhteistyötä maille, joissa lakitasolla ihmisoikeudet ovat huonommalla tolalla kuin Venäjällä.

Päivän lopouksi presidentti toivoi, että tulevaisuudessa "peruspettyneitä" suomalaisia olisi nykyistä vähemmän. Apusen resepteillä sellaisia kyllä riittää, mutta heidän äänensä ei sitten enää tulevaisuudessa kanna varmaan nykyistäkään.


Krannan päätöskesk 9.6.14

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • puppeliassi
  • 10.6.2014, 10.36
Jnsto teit hyvän kirjoituksen, kiitos!

Vasemmistoliitto oli julkaissut mallin millainen olisi punavihreä tulevaisuus ja oli paljon inhimillisempi kaikille ihmisille kuin tämä riistokapitalismim ihannointi.
Yksi pelottava malli piiloutui "vahva johtajuus" -käsitteen alle. Sen poliittisen ryhmittymän, joka saa vaaleissa suurimman kannatuksen, tulisi saada parlamenttiin ylivoimainen edustus, jotta päätöksenteko olisi helpompaa ja eri mieltä olevat saataisiin hiljaisiksi. Vaalimatematiikan voi rakentaa niin, että vaalien voittaja saa lisäbonuspaikkoja parlamenttiin. Siitä on EU:n alueellakin näyttöä, että kun parlamenttiin saadaan ylivoima, ei tarvitse kuunnella kansalaisjärjestöjä tai muuta oppositiota. Päätösten teko sujuu kuin liukuhihnalta. Ulospäin näyttää siltä, kuin kansa olisi yhtenäinen.

Onneksi keskustelun lopussa joku muistutti, että tällainen järjestelmä on jo Venäjällä. Sellaistako halutaan? Eri mieltä olevat kuriin kovin ottein?