Huomioita Pasolinista kolmen taiteilijan yhteisnäyttelyssä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006
  • 1

Galleria Sinnessä Iso Robertinkatu 16:ssa avautuu perjantaina 2.10.2015 kolmen taiteilijan näyttely, jossa innoittajana on ollut Pier Paolo Pasolinin tuotanto. Näyttelyteoksissaan taiteilijat pohtivat, mikä heitä on puhutellut Pasolinin teoksissa.

Norjalainen Tone Gellein, suomalainen Kalle Hamm ja suomalais-iranilainen Dzamil Kamanger asuivat vuonna 2011 yhtaikaa Roomassa taiteilijaresidenssi Circolo Scandinavossa. Jokaista heitä oli omalla tavallaan koskettanut Pasolinin tuotanto. Syntyi ajatus yhteisnäyttelystä, ja ajaksi sovittiin vuosi 2015. Pasolinin kuolemasta on nyt 40 vuotta.

Tone Gelleinia on kiinnostanut mysteerit ja poliittiset aiheet, erityisesti filmeissä Teoreema ja Accattone. Hän on tehnyt videotriptyykin, joka muodostuu uudelleenkuvatusta Teoreeman viimeisestä kohtauksesta ja jossa kotiapulaisen Emilian hahmo on mukana. On myös valokuvatulosteita ja uudelleenkuvattuja kohtauksia Accattonesta, joiden rinnalla on tekstikatkelmia Pasolinin kirjallisesta tuotannosta sekä kommentteja siihen. On myös ääniteos, johon kuuluu äänityksiä paikoista, jotka ovat olleet tärkeitä Pasolinin henkilöhistoriassa.

Kalle Hamm kiinnostui siitä, miten Pasolinin homoseksuaalisuus on vaikuttanut hänen uraansa ja miten se ilmenee nuoruuden kirjoituksissa ja viimeisissä kesken jääneissä teoksissa. Hamm on tehnyt videoteoksen, joka perustuu Pasolinin nuoruuden kirjeisiin. Hän on piirtänyt Sodoman kartan, jonka Pasolini kuvaili viimeisiksi jääneissä teksteissään.

Dzamil Kamanger jakaa Pasolinin kiinnostuksen vähemmistökieliin sekä irrallisuuden ja vieraantuneisuuden kokemuksiin, joihin hän samaistuu vahvasti oman henkilöhistoriansa kautta. Hän itse puhuu äidinkielenään kieltä, jolla ei kotimaassa saa opettaa tai julkaista mitään. Se on vain puhumista varten. Esillä on uusia helmikudontateoksia, jotka pohjautuvat Pasolinin runokirjojen kansiin ja valokuviin Pasolinin elokuvista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- - - -

Taiteilijapari Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger olivat mukana niiden yhdeksän ansioituneen taiteilijan joukossa, jotka saivat joulukuussa 2014 Suomi-palkinnon. Se on opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain jakama kulttuuripalkinto tunnustuksena merkittävästä taiteellisesta urasta, huomattavasta taiteellisesta saavutuksesta tai lupaavasta läpimurrosta.
http://ranneliike.net/teema/taiteilijapari-kalle-hamm-ja-dzamil-kamanger-sai-suomi-palkinnon?aid=11480

Pasolinin elokuvakäsikirjoituksessa Porno-Teo-Kolossal oli kolme utopiakuvausta, joista yksi – Sodoma – on eräänlainen gay-utopia. Hänen mukaansa fasismi ei ollut kadonnut minnekään maailmansotien jälkeen, vaan se oli piiloutunut porvarilliseen ydinperheideologiaan ja paras hyökkäys sitä vastaan oli kyseenalaistaa sen harjoittama heteroseksi. Parhaiten tämä onnistui yhdistämällä uskonto ja homous. Pasolini sijoitti Sodomansa 50-luvun Roomaan. Se on itsenäinen homokaupunkivaltio, jolla on omat liberaalit lakinsa. Map of Sodom -teokseen on lisätty myös Raamatun ja Koraanin versiot tapahtumista sekä muita sitaatteja.
Gallery Sinne, Iso-Robertinkatu 16 (Annankadun risteyksessä). Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11-17. Näyttely on avoinna 2.-25.10.2015

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • xxx
  • 1.10.2015, 16.50
Huomioita Sinne galleriasta ja ky. näyttelystä. Pasolini olisi varmaan ollut onnellinen, että hänelle omistettu näyttely on galleriassa, jonka paikalla toimi sitä ennen pornoliike.