ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukana
Hyötypyörä
Hyötypyörä on 2007 perustettu kuormapyörällä toimiva lähettipalvelu. Kuljetamme kaikki lähetykset 0 - 50kg Helsingin kantakaupungissa hintaan 7,70 € (sis. alv 22%). Arvomme ovat ekologisuus, hyvä ekonomia ja luotettavuus. Tutustu palveluumme sivuillamme!
yhteiskunta ja politiikka terveys ja tutkimus urheilu viihde ja kulttuuri pride vapaalla yleiset sattumat näkökulmat HLBTI-historiaa ihmisiä ja ilmiöitä tapahtumaraportit
vino aivopuolisko keskustelufoorumi tuki- ja neuvontapalvelu homoFAQ seksuaalisuus ja sukupuoli perheet kaappi linkit kaikki artikkelit

KOLUMNI: Huomioarvo

Toimitus • 12.05.2008 14:01 KOLUMNIT
Julkisuuden henkilöitä pyydetään aika usein kantamaan kortensa kekoon milloin minkäkin asian puolesta, koska heillä on huomioarvoa. Kaava on sellainen, että pyydetään kampanjan tiimoilta julkkis mukaan henkilöllään ja naamallaan, ja saadaan ajetulle asialle huomiota, koska julkisuuden henkilö kiinnostaa valtavirtamediaa eri tavalla kuin itse ajettu asia. Median henkilöjuttujen varjolla saadaan siten tuotua edes sivulauseessa esiin myös sitä teemaa, jonka verukkeella julkkis on haastattelua myöntämässä. Kaikki voittavat, koska media saa juttunsa, asia huomionsa ja julkkis hyvän mielen siitä, että hän voi joskus olla jollekulle hyödyksikin. Se tuntuu julkkiksesta aika mukavalta siinä vaiheessa, kun joka toisella vastaantulijalla on julkkiksesta Allerin laatujulkaisujen luoma ennakkokäsitys. Jotain hyötyä tästäkin pärstästä!

Kun minua pyydettiin Ranneliike ry:n homofobian vastaiseksi lähettilääksi, suostuin mielelläni. Ensinnäkin siksi, että aihe on tärkeä, toisekseen siksi, että sikäli kun olin oikein käsittänyt, julkisen kuvani mukaan olen jonkin sortin punaniska, militaristi ja ilkimys. Sellaista kuvaa ravistelee mielellään silloin, kun keskisuomalaisissa kapakoissa keikkojen jälkeen joutuu kuuntelemaan vaakunaleijonaa kaulassaan killuttavien korpraalien käsityksiä hinteistä, neekereistä ja muusta paskasakista, eikä työsopimuksien takia voi suoraan ladata paukapäätä pannuun. Ajattelin, että tämä lähettiläsjuttuhan on oikein hyvä homma minulle. Sitä en ollut tullut ajatelleeksi, että se aika lailla alusta alkaen tuntui myös yllättävän tarpeelliselta hommalta laajemmin ajatellen.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kriisiä puidaan lehdissä päivittäin. Milloin kusessa ovat lapsiperheet, milloin yksinhuoltajat, milloin sotaveteraanit tai eläkeläiset, milloin opiskelijat ja yli- tai alikoulutetut työläiset tai työttömät, milloin joku muu. Aihetta koskevissa artikkeleissa ja reportaaseissa hahmotetaan ostovoiman, elinkustannusindeksien, tukirahojen ja sensellaisten valossa sitä ahdinkoa ja alhoa jossa kulloinkin luupin alle otettu kansanosa joutuu elämään. Ja tämän informaation kautta konkretisoidaan se yhteiskunnallinen kriisi, josta on puhe. Ja jollain tapaa minäkin olin ajatellut, että siinähän ne suomalaisen yhteiskunnan ongelmat ovat, selvinä tilastoina valkoisella paperilla.

Homofobian vastaisen lähettilään tittelini tiimoilta saamani yhteydenotot antoivat aika vahvasti ymmärtää, että aivan niin yksinkertainen ei hyvinvointiyhteiskunnan yhtälö ole. Jopa niin, että tahtomatta loukata ketään, joka kokee materiaalista deprivaatiota näinä epävarmoina aikoina, haluaisin huomauttaa, että siinä vaiheessa, kun puute on laadultaan materiaalista, ollaan jo aika lailla valmiissa maailmassa. Materia kun on maallista luonteeltaan.

Jos ajatellaan nyky-Suomea, me olemme sivistysihanteelle rakentunut judeokristillisen perinteen läpitunkema Euroopan maa. Suomi on länsimaiden edustaja siinä kuin suuri osa Euroopan maista, Pohjois-Amerikan maat, Australia, Uusi Seelanti ja muutama muu eurooppalaiseen traditioon enemmän tai vähemmän sitoutunut ja sen periaatteet omaksunut maailman valtio. Jo antiikista periytyvät länsimaisiksi mielletyt ihanteet on moneen kertaan aikojen saatossa kirjattu sopimuksiin, lakeihin ja asetuksiin siinä kuin ihan tavalliseen arkietikettiinkin käytöstapojen ja kohteliaisuussäännösten muodossa. Vapaus, veljeys ja tasa-arvo on uskontunnustus, joka periaatteen tasolla käsitetään osaksi länsimaisittain ajattelevien yhteiskuntien kollektiivista DNA:ta. Jopa siinä määrin, että kun jossain maassa näiden ihanteiden ei koeta toteutuvan yleisesti hyväksytyllä tavalla, sinne mennään väellä ja voimalla, ja pyhän kolmiyhteyden asiaa ajetaan koko nykyaikaisen sotateollisuuden voimalla, kunnes viimeinenkin opponentti on ammuttu.

Kun ajatellaan hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen kriisiä, miten minä asian koen on, että on toki syytä kiinnittää huomiota sen aineelliseen puoleen. On tärkeää, että kellään ei ole nälkä eikä vilu, että kukaan ei muserru liialliseen työntekoon tai työnpuutteen aiheuttamaan toimettomuuteen ja tarpeettomuuden tunteeseen, että sairaat hoidetaan ja että oppimisen oikeus ja sosiaalisen nousun mahdollisuus ovat kaikkien ulottuvilla. Mutta tärkeämpää vielä kuin aineellinen toimeentulo hyvinvoinnista puhumattakaan on se, että yksilön oikeutta omaan elämäänsä ja omiin valintoihinsa kunnioitetaan.

Kun minua pyydettiin homofobian vastaiseksi lähettilääksi, ajattelin lähinnä, että kun yksi vanha duunikaverini on yhdistyksen perustajia, ja aihe sinänsä on tärkeä, niin miksi ei? En ajatellut, että se olisi kovinkaan kummoisen merkittävä asia. Eihän kukaan tänä päivänä voi tosissaan luulla, että se, mitä sukupuolta, omaansa, toista tai kolmatta joku haluaa, vaikuttaisi suuntaan tai toiseen siihen, miten ihmiseen arkielämässä suhtaudutaan.

Seremoniatittelini myötä huomasin, että olin luottanut ilmeisesti turhankin paljon kanssaihmisteni suvaitsevaisuuteen, mitä sukupuoliorientoituneisuuteen tulee. Tyhmiä kysymyksiä ja taivastelua sivistyneinä pitämiltäni kansalaisilta ja fiksunpuoleiseksi olettamiltani toimittajiltakin. Kuinka nämä muut edustamasi arvot ja tämä titteli sopivat yhteen? Miksi suostuit? Jne. Outoa ja aristelevaa utelua ja inttämistä ja selityksen jälkeen yleensä vastauksena epäuskoinen jaa-a.

Samaan aikaan, kun hyvinvointiyhteiskunnan tilaa punnitaan tilastoilla ja mitataan rahassa, itse hyvinvoivan yhteiskunnan selkäranka, suvaitsevaisuus, ennakkoluulottomuus ja yksilönvapauksien kunnioittaminen tuntuu unohtuneen. Ja ikävintä siinä ei ole se, että se olisi hallituksen ja poliitikkojen vika. Ikävintä siinä on se, että se on meidän kaikkien vika. Rahaa ja resursseja aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen jakavat poliitikot ja viranomaiset, mutta henkinen rikkaus on kaikkien kansalaisten omaisuutta ja jokaisen jaettavissa, jos vain siviilirohkeutta riittää.

Minusta oli oikein mukavaa edustaa homofobian vastaisena lähettiläänä vuosi. On vain helvetinmoinen häpeä, että tällaisia titteleitä tänä maailman aikana enää tarvitaan.


Kaikella kunnioituksella,


Jone Nikula


Jaa Facebookissa
 
 
SINUIKSI - Valtakunnallinen tuki- ja neuvontapalvelu

Palvelu on tarkoitettu kaikille, joiden mieltä askarruttaa oma tai läheisen seksuaalinen suuntautuminen (mm. bi-, homo- ja panseksuaalisuus tai lesbous) ja sukupuolen moninaisuus (mm. inter-, muun-, ja transsukupuolisuus, transvestisuus, gender- tai queer-identiteetit) tai muut aihepiiriin kuluvat kysymykset.

Palvelu on osoitteessa www.sinuiksi.fi

Yhteistyössä
Katso myös nämä
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy