Huipulla tuulee: kriisejä ILGA Europen ja ILGAn johdossa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006


Kansainvälinen HLBTI-kattojärjestö ILGA on erottanut toiminnanjohtajansa, kanadalaissyntyisen Trevor Cookin. Cook valittiin toiminnanjohtajaksi marraskuussa 2007. Trevor Cook on vuosikymmenien ajan työskennellyt erilaisissa kansainvälisissä solidaarisuus- ja ihmisoikeusprojekteissa, mutta nyt ILGA ei kerro syitä erottamiselle. Lyhyessä tiedotteessa kerrotaan vain, että vt:nä töitä tekee pääsihteeri Renato Sabbadini. Maailmanlaajuinen ILGA perustettiin vuonna 1978 ja se tiedetään, että järjestö kärsii talousvaikeuksista.

Heinäkuussa lähti ILGA Europen johtaja. Senkään lähdön syyt eivät ole tiedossa. Tavallista maalaishomoa ei paljonkaan kiinnostane, mistä päin huipulla tuulee. Mutta näillä järjestöillä ILGAlla ja ILGA Europella on sananvaltaa YK:ssa ja EU:ssa. Siellä ne edustavat meitä.


Uutinen ILGA Europesta 16.7.2009


UkGayNews kertoo, että viime syksynä valittu ILGA Europen toiminnanjohtaja Brysselissä Dirk De Meirleir on eilen lähettänyt yllättäen erokirjeen. Mitään perusteluja erolle ei ole kerrottu. ILGA Europen hallitus on ainoastaan toivonut hänelle hyvää jatkoa. Ensi kuussa valitaan uusi toiminnanjohtaja.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

ILGA Europe kuuluu kansainväliseen ILGAan. Sillä on vahvat suhteet virallisiin eurooppalaisiin institutioihin kuten Euroopan komissioon.

ILGA Europen seuraava vuosikokous pidetään Maltalla 28.10.-1.11.2009.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!