HS: Jani Toivola (vihr) pitkälle sairauslomalle

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1
Vihreiden Jani Toivola Tahdon2013 -tapahtuman rakkausjuhlassa tammikuussa 2015 (kuva: Mikko Kivinen)

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola on jäänyt joulun alla sairauslomalle keskivaikean masennuksen vuoksi. Toivola on poissa eduskuntatyöstä ja muista luottamustoimista koko kevään.

Toivolan sairauslomasta kertoneen Helsingin Sanomien mukaan Toivola ei halua kommentoida sairauslomaan johtaneita syitä enempää, vaan haluaa keskittyä perheeseensä ja toipumiseensa.

Toivolan piti alkuaan olla toisena juontajana viime viikolla järjestetyssä gaygaalassa, mutta sen sijaan tapahtuman juonsi Mikko Leppilampi yksin.

Helsingin Sanomat nostaa esiin viime syksynä julkaistun Toivolan haastattelun, jossa hän kertoo työskentelystä eduskunnassa, kun osa työtovereista hyökkää avoimesti hänen elämäntapaansa kohtaan. Avoimesti homoseksuaalisuudestaan puhunut Toivola on myös Suomen mustaihoinen kansanedustaja. Molemmista asioista hän on kertoi saaneensa asiatonta palautetta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Syyskuussa esimerkiksi kansanedustaja Mika Niikko (ps) kyseenalaisti eduskuntakeskustelussa Toivolan yksinhuoltajaisyyden. Toivolalla on vuonna 2013 syntyneen lapsen yksinhuoltaja.

HS: Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola jäänyt sairauslomalle - syynä uupumus ja masennus

1 kommenttia

Se on minusta tätä poliittista peliä, missä savustetaan ulos. Tällaista tehdään, kun etsitään tai keksitään syy ja sitten isketään kovaa. Kaikkea käytetään. Tähän tällaiseen pitäisi melkein valmentaa etukäteen.