HS: City-lehti lopettaa ilmestymisensä paperijulkaisuna

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 26

City-lehden tarina paperijulkaisuna on lopussa Helsingin Sanomien tietojen mukaan. Uusia lehtiä ei enää tule, mutta verkkosivusto city.fi jatkaa.

Lehden oli tarkoitus uudistua laajasti ja uudistuneen lehden oli määrä ilmestyä 7. syyskuuta. Viestintäkonserni Jantonin omistaman lehden toimituksessa lopettamispäätös otettiin vastaan yllättyneenä. Omistaja perustelee ratkaisua kannattavuussyillä.

City-lehden on monissa yhteyksissä katsottu olevan osa länsimaisen kaupunkikulttuurin rantautumista Suomeen. Vuonna 1986 perustettu, aluksi vain Helsingissä ja myöhemmin muissakin Suomen suuremmissa kaupungeissa ilmestynyt lehti on tuonut esiin säännöllisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustavia ilmiötä ja ihmisiä sekä laajasti ns. urbaania homokulttuuria homobaareineen. Joidenkin arvioiden mukaan City-lehden homoravintoloita käsittelevät jutut ovat vaikuttaneet vahvasti homoravintoloiden muuttumiseen osaksi yöelämän valtavirtaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

City-lehden nettipalvelun ohessa toimineet deitti- ja chat-palvelut ovat myös olleet merkittävässä määrin seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten suosiossa.

HS: Perinteikäs City-lehti lopettaa ilmestymisen
www.city.fi

26 kommenttia

Tervemenoo! Cityhän on roskalehti, jota kukaan vakavasti otettava ei kelpuuttas edes saunan sytykkeeks.
Ei se varmaan koivusta saatavaan tuoheen verrattavaa saunan sytykkeenä ole. Minä puolestani kuitenkin koen, että City on antanut hyvän ikkunan seurata ns. urbaanin elämän tapahtumia.