HOTin miesten lentopallojoukkueen alkupelit tappiollisia

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • (päivitetty )
  • Jari Vanha-Eskola

Miesten lentopallo alkoi tänään tappiollisissa, mutta toiveikkaissa tunnelmissa. HOTin joukkue mitteli tasoaan korkeammalla olevien kolmen joukkueen kanssa häviten kaikki ottelunsa (dresdeniläiselle Bogenschützenille 20-25, 25-27; müncheniläiselle Los Latinokselle 16-25, 12-25; thaimaalaiselle Maithai internationalille 19-25, 9-25).

HOT onnistui parhaiten ensimmäisen ottelun toisesa erässä, jolloin peli olisi pienellä onnella voinut siirtyä kolmanteen ratkaisevaan erään. Myös toinen ja kolmas ottelu alkoivat hyvin, ja HOT johti molempia ensimmäisen erän puolivälissä. Tämän jälkeen vastustaja sai pelinsä kulkemaan suomalaisia paremmin, eikä lopputuloksesta ollut epäselvää.

HOTin pelit jatkuvat torstaina, jolloin kisaa käydään samassa sarjassa olevien joukkueiden kanssa. Periaatteessa HOTilla on tämän päivän tappioista huolimatta mahdollisuus aina sarjansa kultaan saakka. Joukkueessa pelaavat Petri, Pekka, Tapio, Oskari, Marko, Juha, Janne, Aki sekä Alessandro (torstaista lähtien).

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!